Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Salmen sillan uusiminen Hyrynsalmella käynnistyy (Kainuu)

Lapin ELY-keskus aloittaa Hyrynsalmen kuntataajaman välittömässä läheisyydessä sijaitsevan Salmen sillan uusimisen. Silta sijaitsee valtatiellä 5 noin 200 metriä valtatien 5 ja maantien 891 risteyksestä Ämmänsaareen päin kohdassa, jossa valtatie ylittää Nuottijoen.

Korjaushankkeella parannetaan sillan kuntoa, raskaan liikenteen toimintaedellytyksiä ja liikenneturvallisuutta.

Sillan korjausta varten sillan ylävirran puolelle rakennetaan kiertotie ja uoman yli väliaikainen silta. Kevyen liikenteen kulkuedellytyksiin viereisellä kevyen liikenteen väylällä siltatyöllä ei ole juurikaan vaikutuksia. Sillan alittavalle pienveneilylle järjestetään kulkuyhteys työmaan läpi.

Työmaa aloitetaan 13.5.2019 kiertotien rakentamista valmistelevilla töillä. Valmis kiertotie on tarkoitus ottaa käyttöön heinäkuun alkupuolella.

Uuden sillan rakentaminen alkaa heinäkuulla vanhan sillan purkutöillä. Sillan rakentaminen kestää eri työvaiheineen vuodet päivät, jolloin uusi silta otetaan käyttöön loppukesästä 2020. Sillan rakentamisessa on noin 3 kuukauden talvitauko. Koko hanke on valmis 15.10.2020.

Sillan rakentaminen tulee aiheuttamaan melua ja poikkeavia liikennejärjestelyitä. Tienkäyttäjiltä ja alueen asukkailta pyydetään kärsivällisyyttä.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Pirkko Ylitalo, Lapin ELY-keskus, p. 0295 038 290, [email protected]
Työpäällikkö Jouko Aaramaa, Skanska Infra Oy, p. 040 7765 120, [email protected]
 


Regional information