Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Rantasalmen, Juvan, Sulkavan ja Puumalan pohjavesialueiden luokitukset tarkistettu (Etelä-Savo)

Etelä-Savon ELY-keskus on tarkistanut Rantasalmen, Juvan, Sulkavan ja Puumalan alueilla sijaitsevien pohjavesialueiden luokituksen ja rajauksen sekä pistemäisten pohjavesialueiden luokituksen. Tarkistettuihin aineistoihin voi tutustua 10.5. - 14.6.2019 ymparisto.fi –verkkosivuilla, kunnanvirastoissa ja Etelä-Savon ELY-keskuksessa.

Tarkastelussa oli mukana 46 aluetta. Luokan III pohjavesialueita oli 21, joista seitsemän siirtyi 2-luokkaan, kaksi 2E-luokkaan ja kaksitoista poistettiin luokituksesta. Alueiden tutkimusraportit ovat nähtävissä kuulemisaineistossa.

Kaksi I-luokan pohjavesialuetta laskettiin luokkaan 2 vedenoton lopettamisen seurauksena. Samasta syystä yksi I-luokan pohjavesialue poistettiin kokonaan luokituksesta.

Rantaviivoilla kaikkien pohjavesialueiden muodostumisalueiden rajat on päivitetty vastaamaan Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2016 julkaisemaa valtakunnallista rantaviiva -aineistoa (Ranta 10 -aineisto). Muutos on todellisuudessa pieni ja sen pääasiallinen tarkoitus on erilaisten paikkatietoaineistojen yhtenäistäminen.

Kooste Rantasalmen, Juvan, Sulkavan ja Puumalan pohjavesialueiden muutoksista

Sijaintikunta Pohjavesialueen
nimi
Tunnus Vanha
luokka
Uusi
luokka
Lisätietoja
Juva

Heretinharju

0617803    III    - Poistuu luokituksesta
Juva Pusukanharju 0617804    III    2 Siirtyy 2-luokkaan
Juva Tiusasenkangas 0617810    III    - Poistuu luokituksesta
Puumala Hietaniemi 0662306    III    - Poistuu luokituksesta
Puumala Iso-Kuokkajärvi 0662312    III    - Poistuu luokituksesta
Puumala Kotkatsaari 0662302      I    2 Siirtyy 2-luokkaan
Puumala Kärsälampi 0662307    III    - Poistuu luokituksesta
Puumala,
Sulkava
Laju 0662351    III    2 Siirtyy 2-luokkaan
Puumala Niinisaari 0662305    III    2 Siirtyy 2-luokkaan
Puumala Pitkäkangas 0662315    III    2 Siirtyy 2-luokkaan
Rajausmuutos (pienenee 27 ha)
Puumala Vaanharju 0662308    III    2E Siirtyy 2-luokkaan
E-merkintä: pohjavedestä riippuvainen ekosysteemi (laaja lähteinen alue)
Rantasalmi Haukiniemi 0668105    III   - Poistuu luokituksesta
Rantasalmi Kantosaari 0668104    III   - Poistuu luokituksesta
Rantasalmi Varpasharju 0668106    III   - Poistuu luokituksesta
Sulkava Hiekkaniemi 0676809    III   - Poistuu luokituksesta
Sulkava Iijärvenkangas 0676804    III   2 Siirtyy 2-luokkaan
Rajausmuutos (pienenee 47 ha)
Sulkava Juurikkakangas 0676811    III    2 Siirtyy 2-luokkaan
Sulkava Lohikoski 0676803      I   - Poistetaan luokituksesta
Sulkava Olhavinharju 0676806    III   - Poistuu luokituksesta
Sulkava Rauhaniemi 0676802      I   2 Siirtyy 2-luokkaan
Sulkava Siikakoski 0676808    III   - Poistuu luokituksesta
Sulkava Syrjienniemi 0676807    III   2 Siirtyy 2-luokkaan
Sulkava Syvälahdenkangas 0676812    III   2E Siirtyy 2-luokkaan
E-merkintä: pohjavedestä riippuvainen ekosysteemi (tihkupinta ja korpi)
Sulkava Valkealampi 0676814    III   - Poistuu luokituksesta


Uusi luokitus

Uusi luokitus perustuu lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004). Pohjavesialueet on aiemmin luokiteltu vedenhankintaa varten tärkeiksi (luokka I), vedenhankintaan soveltuviksi (luokka II) ja muiksi pohjavesialueiksi (luokka III).

Uudessa luokituksessa pohjavesialueet ovat luokkaa 1, 1E, 2, 2E tai E.  1-luokka: vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue, 2-luokka: muu vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue ja E-merkintä/E-luokka: pohjavesialue, jonka pohjavedestä pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen.

Pohjavesialueet luokitellaan ja rajataan parhaan saatavilla olevan hydrogeologisen tiedon perusteella. Tällaista tietoa saadaan mm. kairauksilla, maatutkaluotauksilla ja antoisuuspumppauksilla. Rajauksia voidaan tarkistaa tulevaisuudessakin uuden tutkimustiedon perusteella sekä luokituksia muuttaa esimerkiksi muuttuneen vedenottotilanteen vuoksi. Luokitus- ja/tai rajausmuutoksista järjestetään tuolloin aina uusi kuuleminen.

Aineistot nähtävillä 10.5.-14.6.2019

Kuulutus ja pohjavesialueiden muutoksiin liittyvät pohjavesialueaineistot ovat nähtävillä 10.5. – 14.6.2019 välisenä aikana kunnanvirastoissa ja Etelä-Savon ELY-keskuksessa:

  • Rantasalmen kunnanvirastossa (Poikkitie 2, 58900 Rantasalmi)
  • Juvan kunnanvirastolla (Juvantie 13, 51900 Juva)
  • Sulkavan kunnanvirastolla (Kauppatie 1, 58700 Sulkava)
  • Puumalan kunnanvirastolla (Keskustie 14, 52200 Puumala)
  • Etelä-Savon ELY-keskuksessa (Jääkärinkatu 14, 50100 Mikkeli)
  • Sekä pohjavesialueen Harjakangas (0617851) osalta Pieksämäen kaupunginvirastossa (Kauppakatu 1, 76100 Pieksämäki).

Sähköisesti asiakirjat ovat saatavilla verkko-osoitteessa: www.ymparisto.fi>Vesi>Vesiensuojelu>Pohjaveden suojelu>Pohjavesialueet>(valitse)Etelä-Savon ELY-keskus

Kuultavana oleviin pohjavesialueisiin liittyvät lisätiedot tai muut mahdolliset kannanotot pyydetään toimittamaan Etelä-Savon ELY-keskukselle 14.6.2019 klo 16.00 mennessä kuulutuksessa esitetyllä tavalla.

Kuulemisaineistot:

Lisätietoja Etelä-Savon ELY-keskuksessa antavat:

Pohjavesialueiden luokitus ja rajaus:
Pohjavesiasiantuntija Pia Lindholm, pia.lindholm(at)ely-keskus.fi, p. 0295 024 052

Pohjavesialueiden E-luokka / E-merkintä: 
Luonnonsuojeluasiantuntija Lauri Puhakainen, lauri.puhakainen(at)ely-keskus.fi, p. 0295 024 223

Muut pohjavesiasiat:
Pohjavesiasiantuntija Panu Ranta, panu.ranta(at)ely-keskus.fi, p. 0295 026 220

ELY-keskuksen ympäristöneuvonta

Ympäristöasioiden asiakaspalvelu p. 0295 020 900


Regional information