Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Merkittävä määrä pohjavesialueita luokiteltu Lapissa (Lappi)

Lapin pohjavesialueiden luokituksiin ollaan tekemässä muutoksia. Esitys pohjavesialueiden luokitusmuutoksista koskee 510 pohjavesialuetta, jotka sijoittuvat viiden kunnan alueelle. Luokitusmuutokset liittyvät käynnissä olevaan ja edelleen jatkuvaan pohjavesialueiden luokittelutyöhön.

Luokitusmuutosesitykset perustuvat pohjavesialueilla vuoden 2018 aikana tehtyihin tutkimuksiin, joiden avulla selvitettiin pohjavesialueiden soveltuvuutta yhdyskuntien vedenhankintaan. Tutkimukset sisälsivät maaperäkairauksia, ominaisantoisuuspumppauksia, virtaamamittauksia, lähdeinventointeja, maatutkaluotauksia ja maastotarkasteluja. Tutkimusten perusteella esitetään pohjavesialueiden luokitusten nostamisia, rajausmuutoksia, pohjavesialueiden poistamisia luokituksesta sekä neljän uuden pohjavesialueen rajaamista.

Esitetyt muutokset koskevat Kemijärven, Pelkosenniemen, Posion, Ranuan ja Sodankylän alueilla sijaitsevia pohjavesialueita. Kaikki pohjavesialueiden luokitukset on nyt tarkistettu näiden kuntien osalta.

Tutustu aineistoon

Luokitusmuutoksia koskevat aineistot ovat nähtävillä pohjavesialueiden sijaintikuntien kunnanvirastoissa 13.2.-22.3.2019. Aineistoihin voi myös tutustua sähköisesti soitteessa: www.ymparisto.fi -> Vesi -> Vesiensuojelu -> Pohjaveden suojelu -> Pohjavesialueet -> (valitse) Lapin ELY-keskus

Kaikilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä esitetyistä muutoksista Lapin ELY-keskukselle 22.3.2019 mennessä.

Luokitusmuutokset perustuvat lainsäädännön muutokseen

Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetussa laissa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) vastaavat pohjavesialueiden kartoituksesta ja luokituksesta sekä pohjavesialuetiedon ylläpidosta. Lain mukaan kaikkia aikaisemmin luokiteltuja pohjavesialueita tarkastellaan niiden suojelutarpeen ja vedenhankinnan käyttöön soveltuvuuden kannalta kuin ne määriteltäisiin ensimmäisen kerran.

Pohjavesialueet luokitellaan vedenhankintaa varten tärkeiksi (1-luokka) tai muiksi vedenhankintaan soveltuviksi pohjavesialueiksi (2-luokka). Lisäksi E-luokkaan (1E, 2E tai E) luokitellaan ne pohjavesialueet, joiden pohjavedestä jokin maa- tai pintavesiekosysteemi on suoraan riippuvainen (esimerkiksi lähteet). Pohjavesialueiden määrittäminen ja luokitus perustuvat alueiden luonnontieteellisiin ja hydrogeologisiin ominaisuuksiin.

Lisätietoja antavat:

Suunnittelija Anne Lindholm puh. 0295 037 021 ja hydrogeologi Anu Rautiala puh. 0295 037 010. Sähköpostitse [email protected]

 

 


Regional information