Navigeringsmeny
Nyheter 2013

Nyheter 2013

Nyheter

Nuorisotakuu -ohjausyhteistyöllä tuloksiin (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)    

Kaakkois-Suomen ELO -foorumi (elinikäisen oppimisen ja ohjauksen verkosto) ja koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia järjestivät yhteistyössä kolmen koulutuspäivän kokonaisuuden syys-lokakuussa 2013 nuorten parissa erilaista ohjaus- ja neuvontatyötä tekeville henkilöille.


Salpakeskuksen isoon neuvotteluhuoneeseen oli saapunut nuorten parissa
työskenteleviä saamaan uutta oppia verkostojen ymmärtämisestä ja
hyödyntämisestä omassa työssä.     
 
Koulutuksen tavoitteena on kehittää yhteistoiminnallisesti tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen perusosaamista sekä tuottaa uusia ideoita nuorten palvelujen ja ohjauksen saatavuuden turvaamiseksi. Tavoitteena on myös lisätä ohjauksen parissa ymmärrystä ohjauspalveluista eri toimintaympäristöissä yhteistyön edellytysten parantamiseksi.

Koulutukseen osallistujat työskentelevät työ- ja elinkeinotoimistossa, perusopetuksessa, toisen ja kolmannen asteen oppilaitoksissa, kuntien nuorisotoimessa, sivistys- ja sosiaali- ja terveystoimessa, seurakunnissa, sekä erilaisissa projekteissa, työpajoissa ja järjestöissä. Koulutuksiin valittiin 35 henkilöä.

Koulutuksen sisältönä oli tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen tavoitteet ja muodot, nuorten kohtaaminen ja ohjauksen menetelmät sekä verkostot ohjauksen elementtinä asiakastyössä.

15.10.2013 ohjelmassa sisältönä oli "Verkostoja ymmärtämässä. Verkostot ohjauksessa – yhteistyöllä tuloksiin".

Verkostoituminen etenee vaiheittain:

  1. Toimijat ja palvelut erillään/hajallaan
  2. Tunnistetaan yhteistyön tarve ja verkoston olennaiset  / keskeiset toimijat (nuorisotakuu)
  3. Syntyy yhteinen tavoite- ja tahtotila verkostomaiseen toimintatapaan (palvelujen tuottamiseksi)
  4. Aloitetaan tietoinen verkoston rakentaminen, jolloin samalla toimijat tutustuvat toisiinsa ja toistensa palveluihin
  5. Toimitaan verkostomaisesti asiakkaan parhaaksi tarjoamalla saumaton palveluiden jatkumo (yksilön opin- ja urapolku, jota tuetaan ohjauksella kaikissa siirtymävaiheissa)
  6. Kehitetään ja arvioidaan palveluja ja verkoston toimintaa.


    Verkostoja ymmärtämässä:Yhteistyöllä päästään tuloksiin
    –samoin kuten jazz-bändissä.Lehtori Hannele Torvinen Jyväskylän
    ammattikorkeakoulusta luottaa siihen, että yhteen hiileen
    puhaltamalla saadaan hyvää jälkeä nuorisotakuun toteuttamisessa.


    Moniammatillinen verkostoyhteistyö voimaannuttaa ja vaikuttaa nuorten
    ohjaustyön tuloksiin. Yhdessä olemme enemmän.

 
Verkostokumppaneita: kehittämispäällikkö
Ritva Kaikkonen (KAS ELY), kehittämisasiantuntija
Pasi Savonmäki (Salmia) ja lehtori Hannele
Torvinen (Jyväskylän amk).


Verkostokumppaneita: asiantuntija Timo Hakala (KAS ELY),
Hannele Torvinen ja Pasi Savonmäki.

 


Regional information