Navigeringsmeny

Nyheter 2020

Regional information

Nyheter 2020

Kunnissa tarvitaan muutoksia (Satakunta)

 

Mikko Löfbacka aloitti Ulvilan kaupunginjohtajana vuoden 2020 alussa. Kiinnostus kuntapuolelle syntyi jo opiskeluaikana, kun hän suuntautui kunnallishallintoon ja on sittemmin toiminut eri talous- ja hallintotehtävissä monessa kunnassa jo ennen virkaansa Ulvilassa.

- Nälkä kasvoi syödessä eli tuli kaipuu mennä uralla eteenpäin edelleen haastavampiin hommiin. Ulvilan kaupungin johtoon tulin Kokemäen kaupungin hallintojohtajan tehtävästä, Löfbacka kertoo.

- Hakeuduin Ulvilaan, sillä se on kuntana mielenkiintoinen, elinvoimainen ja sopivan kokoinen minun näkökulmastani johtaa. Sitä kautta heräsi tähän tehtävään mielenkiinto, hän jatkaa.

Kevät oli uuden opettelua

Kaupunginjohtajan moninaiset tehtävät yllättivät Löfbackan, vaikka hän oli aiemmin kaupungin- ja kunnanjohtajien töitä seurannut läheltä. Työpäivillä on taipumusta venähtää iltaan erilaisten tilaisuuksien merkeissä. Haastetta lisäävät kuntien laajat tehtäväkentät, joista kaikista kaupunginjohtajalla tulisi olla asiantuntemusta.

- Kyllähän nämä kunnan- ja kaupunginjohtajan työt siinä mielessä ovat haastavia, että pitäisi kunnan laajasta tehtäväkentästä olla osaamista joka puolelta ja ymmärtää palvelurakenteita. Eikä pelkkä kunnan toimialojen osaamainen riitä, vaan sen lisäksi jonkun verran pyrin olemaan itse aktiivinen keskustelukumppani yritysten kanssa, joten osaamista siltäkin saralta tarvitaan, Löfbacka kertoo.

Kuluneeseen yhdeksään kuukauteen Ulvilan kaupunginjohtajana on mahtunut paljon uutta koronaviruksen aiheuttamien muutosten myötä.

- Kevät oli kunnissa täysin uuden oppimista ja kokeilua nopealla aikataululla, kun valtionhallinnon ohjeistusta soviteltiin käytäntöön kunnissa. Teimme jotakin sellaista, mitä ei ollut koskaan aikaisemmin tehty, kun esimerkiksi koulut siirtyivät etäopetukseen. Monenlaista huolta ja johdettavaa on ollut siihen liittyen, Löfbacka kertoo.

Lisäksi korona lykkäsi monia suunnitelmia, joita Ulvilassa oli siihen mennessä tehty. Kuitenkin kaupunginjohtaja toteaa, että kunnissa on mentävä eteenpäin, vaikka täysin aiempiin toimintatapoihin ei vielä ollakaan palattu.

Kunnissa tarvitaan muutoksia

Mikko Löfbacka peräänkuuluttaa muutostarvetta kuntakentällä, jotta kunnilla on paremmat edellytykset selvitä tulevaisuuden haasteista.

- Korona on laittanut kuntien talouden entistä huonompaan kuntoon, vaikka ovathan kuntien taloudelliset haasteet olleet jo pitkään keskustelussa. Tietysti korona asetti kunnat ihan uudenlaiseen tlianteeseen, hän toteaa ja kertoo, että Ulvilankin ensivuoden talousarviosta rahoitusta puuttuu.

- Väestörakenteen muutos on hurjaa ja palvelurakenne on rakennettu tietyille asiakasmäärille ja nyt se on kovassa muutoksessa, kun lapsien määrä pienenee ja huoltosuhde huononee. Kysymys kuuluu, miten palvelurakenne muokataan sellaiseksi kuin sen tulevaisuudessa tulisi olla, Löfbacka kommentoi.

Kaupunginjohtaja näkee kuitenkin kunnilla olevan toimintamahdollisuuksia jatkossakin, mutta ne vaativat kipeästi hänen mukaansa palvelurakenteen uudistusta, joka huomioisi tulevaisuuden tarpeet paremmin.

Vireänä toimijana Satakunnassa

Yllättävää koronan jäljiltä on Löfbackan mukaan se, että yrityskentällä tapahtuu paljon sijoittamiseen ja kasvuun liittyen. Hän kehuukin Ulvilaa vireäksi toimijaksi Satakunnassa.

- Ulvilan yrityskenttä näyttää ihan hyvältä. Korona iski ensimmäisenä pieniin ja palvelualoilla toimiviin yrityksiin, mutta vientivetoisissa yrityksissä vaikutukset alkavat näkyä nyt vasta myöhemmin, hän kertoo.

Ulvilassakin on kuultu surullisia uutisia, sillä alueen isot toimijat ovat joutuneet sopeuttamaan tomintaansa yt-menettelyin. Kaupunginjohtaja näkee tilanteen positiivisessa valossa vielä toistaiseksi ja toivoo arjen normalisoituvan mahdollisimman nopeasti.

- Yrityksille on ollut hyvin tukea jaossa ja rahoitusta on saatu myös toiminnan kehittämiseen, mutta ei se tietenkään pitkän aikavälin ratkaisu voi olla. Varmasti yt-menettelyin saadaan pidettyä yrityksiä elinvoimaisina ja kun tilanne paranee, niin toivottavasti päästään sitten täyteen tohinaan niin, että kauppa käy ja vienti vetää, hän sanoo.

- On meillä myös yrityksiä, joissa koronan myötä on tullut kasvua. Koronan vaikutukset ovat olleet sellaisia, että niitä on ollut vaikea etukäteen ennakoida, hän toteaa lopuksi.