Navigeringsmeny
Uutiset 2016 sv

Nyheter 2016

Nyheter 2016

ELY-keskuksen johto tapasi Itä-Uudenmaan vaikuttajia (Uudenmaan ELY-keskus)

Uudenmaan ELY-keskuksen aluetapaamisten sarja käynnistyi viime viikolla Porvoossa. Tapaamiseen 3.3.2016 oli kutsuttu mukaan kuntapäättäjiä, kuntien työntekijöitä sekä järjestöjen ja elinkeinoelämän edustajia. Porvoon Taidetehtaalle kokoontui lähes 30 henkilöä kuulemaan ELY-keskuksen ajankohtaisia kuulumisia. Tällä kertaa aiheena olivat pakolaisten kotouttaminen, ympäristöhallinnon uudet toimintatavat sekä tiestön kehittäminen elinkeinoelämän näkökulmasta.

Pakolaisten kuntapaikat puhuttivat

Maahanmuuttopäällikkö Jaana Suokonautio ja johtaja Petri Knaapinen kertoivat viime syksynä Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden kotouttamistavoitteista sekä maahanmuuttajien työllistymismahdollisuuksista.

Uudenmaan ELY-keskuksen tavoitteena on löytää lähes 3000 turvapaikanhakijalle kuntapaikka. Tämä tarkoittaa, että kunta järjestää vastaanoton, asunnon ja huolehtii osaltaan kotouttamiseen liittyvistä palveluista. Kuntia on pyydetty tekemään päätöksensä kuntapaikoista huhtikuun loppuun mennessä.

Erityisesti pakolaisten työllistyminen herätti keskustelua.

- Pitää muistaa, että meillä on tietyillä aloilla kova työvoimapula. Uudenmaan TE-toimisto luvittaa vuodessa 3 200 työntekijää Suomeen kolmansista maista. Pulan perusteella luvitetaan eniten kokkeja, siivoojia ja kotiapulaisia, Knaapinen toteaa.

ELY-keskus edistää kiertotaloutta

Ympäristövastuualoueen johtaja Satu Pääkkönen kertoi, että koko ELY:n strateginen yhteinen tavoite on edistää kiertotaloutta.

- Olemme mukana laatimassa uutta valtakunnallista jätesuunnitelmaa. Valvonnan avulla edistämme kilpailua jäte- ja kierrätysmarkkinoilla.

Ympäristöhallinnossa ja lainsäädännössä on suuret muutokset käynnissä. Tarkoitus on keventää säädöksiä.

- Esimerkiksi luonnonsuojelualueiden rajojen merkitsemistä luovutaan. Paitsi jos on tarkoitus rajoittaa liikkumista tai maihinnousua esimerkiksi lintujen pesintäpaikoille.

Normien purkamisen lisäksi kehitetään toimintamalleja. Muutoksilla pyritään turvaamaan tehokas ja asiakaslähtöinen palvelu vaikka henkilöstömäärä ja rahoitus vähenee.

- Selvitämme muun muassa parhaillaan sitä, miten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnissa (YVA) tuotettu tieto hyödynnettäisiin paremmin esimerkiksi kaavoituksessa ja ympäristölupien hakuprosessissa.

Tiestön rappeutuminen pysäytetään

Uudenmaan ELY-keskuksen liikennestrategian 2025 yksi päätavoitteista on tukea elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä niin, että liikenteen kuljetusketjut ovat kustannustehokkaita.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että niin päivittäisessä tienhoidossa kuin korjauksissa huomioidaan kuljetuksille keskeiset reitit. Esimerkiksi liittymien parannushankkeiden valinnassa painotetaan elinkeinoelämän tarpeita.

- Tällä hetkellä on ajankohtaista hakea ratkaisua raskaan liikenteen taukopaikkaongelmaan. Pääkaupunkiseudulla on suuri pula palvelujen äärellä olevista paikoista, joissa kuljettajat voisivat pitää lakisääteiset tauot, yksikön päällikkö Janne Kojo kuvailee tilannetta.

Kojo esitteli myös liikenneväylien korjausvelkaohjelmaa. Korjausvelan vähentämiseksi Uudenmaan ELY-keskus saa tiestön osalta lisärahoitusta vuosille 2016-2018 yhteensä 60 miljoonaa euroa. Summalla saatetaan väyliä nykytarpeita vastaavaan hyvään kuntoon.

- Tiestön rappeutuminen pysäytetään tällä korjausohjelmalla. Kohteet on valittu asiakkaita kuunnellen. Elinkeinoelämän toimijjoiden kanssa käytiin laajaa vuoropuhelua vaikuttavimpien ja kriittisimpien kohteiden valitsemiseksi.

 

Teksti ja kuva: Reetta Harmaja


Regional information