Nyheter

Regional information

Nyheter 2020

Autamme työntekijöitä ja työpaikkoja kohtaamaan (Etelä-Savo) 

Kun työntekijät ja työpaikat eivät kohtaa, puhutaan kohtaanto-ongelmasta. Kohtaanto-ongelma on yksi työelämän haasteista, johon Etelä-Savon ELY-keskus pureutuu hankkimalla työnantajille ja -hakijoille erilaisia palveluita.  

Etelä-Savon ELY-keskuksen johtava asiantuntija Sari Halonen koordinoi valtion varoista tehtäviä hankintoja, joilla yritetään paikata muun muassa kohtaanto-ongelmaa. Halosen mukaan kohtaanto-ongelma johtuu yleensä alueellisista tai ammatillisista syistä. Ammatit ja työelämä muuttuvat, työtehtäviä katoaa ja uusia syntyy tilalle.  

- Työntekijät ja työpaikat voivat olla maantieteellisesti eri alueilla ja esimerkiksi perhetilanne voi rajoittaa työpaikan perässä muuttamista. Toisaalta voi olla, että työpaikan osaamistarve ja työntekijän osaaminen eivät kohtaa. Esimerkiksi teknologisen kehityksen myötä työntekijöiden osaaminen voi vanhentua, Halonen kertoo. 

Sari Halonen hankkii palveluja työnantajille ja
työntekijöille. Kuva: Juha Tanskanen

ELY-keskus hankkii työnantajille ja -hakijoille koulutuksia ja valmennuksia 

ELY-keskuksen yrittäjyyden ja osaamisen palvelut -yksikössä tehtävät hankinnat ovat erilaisia palveluita, joita tarjotaan TE-toimiston yritys- ja henkilöasiakkaille. Hankinnat suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä TE-toimiston kanssa. Palveluiden päätavoitteena on viime kädessä työllistyminen ja tarjolla on esimerkiksi yhteishankintakoulutuksia, joiden avulla voidaan rekrytoida uusia työntekijöitä tai kehittää yritysten nykyisten työntekijöiden osaamista.  

- Yhteishankintakoulutuksissa työnantajat osallistuvat koulutuksen hankkimiseen ja maksavat koulutuksesta oman osuutensa. Koulutukset ovat tehokkaita, koska ne räätälöidään juuri työnantajien tarpeiden mukaisesti, sanoo Halonen.  Yhteishankintakoulutuksia tarvitaan esimerkiksi silloin, kun yrityksessä tapahtuu joku muutos, eikä työntekijöiden osaaminen enää riitä.  

Koulutuksia hankitaan myös yleisesti työelämän tarpeisiin työttömille ja työttömyysuhan alaisille työnhakijoille, maahanmuuttajille ja yritystoimintaa aloittaville.  

Koulutusten lisäksi ELY-keskus hankkii työnhakijoille valmennuksia, jotka tukevat työnhakutaitoja ja uran suunnittelua sekä asiantuntija-arviointeja, joiden avulla työnhakija voi kartoittaa esimerkiksi omaa osaamistaan. 

Palveluilla vastataan työelämän ja henkilöasiakkaiden tarpeisiin  

ELY-keskuksen hankintojen periaatteena on vastata sekä työelämän että henkilöasiakkaiden tarpeisiin.  

- Hankinnoilla yritetään turvata työnantajien osaavan työvoiman saatavuutta ja toisaalta työnhakijoiden mahdollisuuksia työllistyä, toteaa Sari Halonen. 

Hankintoja myös arvioidaan ja kehitetään jatkuvasti. Halonen osallistuu säännöllisesti seurantapalavereihin, joissa palveluita voidaan kehittää yhdessä palveluidentarjoajien kanssa. 

- Hankintoihin liittyy ja pitäisi entistä enemmän liittyä suunnittelua, kehittämistä ja laadun ja vaikuttavuuden seurantaa, jotta sekä yritys- että henkilöasiakkaille hankitaan oikeita ja vaikuttavia palveluita oikeaan aikaan. 

Yleisellä tasolla osaamisvajeisiin ja -tarpeisiin vastaamisessa tärkeää on myös tulevan ennakointityö, jota tehdään esimerkiksi ammattibarometrien avulla.   

Myös työnhakijat ja työpaikat voivat paikata kohtaanto-ongelmaa  

Vaikka palveluita on tarjolla, myös työpaikat ja työnhakijat voivat osaltaan vähentää kohtaanto-ongelmaa. 

- Tällä hetkellä puhutaan paljon jatkuvasta oppimisesta. Työelämän muutokset edellyttävät jatkuvaa oman osaamisen kehittämistä ja uudistamista. Työnhakijat voivat täydentää ja laajentaa omaa osaamistaan samalla kun työelämän osaamistarpeetkin muuttuvat, sanoo Halonen.  

Työnantajat puolestaan voivat tehdä asioita henkilöstön osaamisen kehittämisen, työelämän laadun ja henkilöstön hyvinvoinnin eteen, jotta työpaikat olisivat houkuttelevampia.  

Tässäkin ELY-keskus voi olla apuna. ELY-keskus rahoittaa esimerkiksi työelämänlaatuun liittyviä hankkeita, joissa yhtenä osa-alueena on saada yritykset tietoisemmaksi siitä, mikä merkitys työhyvinvointiin liittyvillä asioilla on. 

Teksti: Liisamaija Rantanen