Navigeringsmeny

Regional information

Älä poimi, tallaa tai siirrä rauhoitettua kangasvuokkoa (Etelä-Savo)

Aikainen kevät on saanut Etelä-Savon kangasvuokot (Pulsatilla vernalis) puhkeamaan jo kukkaan. Kauniita kukkia voi päästä ihailemaan harjuilla ja kuivilla, valoisilla kankailla. Kangasvuokko on rauhoitettu, joten luonnossa kasvavat kasvit tulee jättää rauhaan yhteisesti ihailtaviksi. Kukkiva kangasvuokko on kaunein omassa luonnonympäristössään.

Vuonna 1952 tehdystä rauhoituksesta huolimatta kangasvuokko on vähentynyt. Tuoreessa Suomen lajien punaisessa kirjassa kangasvuokko listattiin edelleen vaarantuneeksi. Kangasvuokkoja poimitaan ja siirretään edelleen pihoihin jonkin verran. Asutuksen läheisyydessä lajia uhkaa rakentaminen ja tallaaminen.

Poimiminen ja hävittäminen on kielletty

Rauhoitetun kangasvuokon tai sen osan poimiminen, kerääminen, juurineen ottaminen tai hävittäminen on kielletty. Kielto koskee myös kasvin siementen keräämistä. Maljakossa kukat kuihtuvat hyvin nopeasti, ja kasvupaikan suhteen kasvi on vaatelias eikä tule menestymään pihaan siirrettynä. Lisäksi kangasvuokolla on laaja juurakko, joka vaurioituu, kun kasvi kaivetaan maasta ylös. Taimitarhoilta puutarhaharrastajat voivat hankkia pihaansa näyttäviä kangasvuokon sukulaiskasveja, esimerkiksi tarhakylmänkukkia tai arovuokkoja.

Etelä-Savossa tavataan hyvin harvinaisena kangasvuokon värimuunnos, joilla kukan sisäpuoli on violetti. Kuva: Lauri Puhakainen

Kangasvuokko tarjoaa mettä kevään ensimmäisille pölyttäjille

Kangasvuokko kukkii yleensä toukokuussa, ensimmäiset jo huhtikuussa. Kangasvuokon kookkaat, pehmeäkarvaiset kukat tarjoavat mettä palkkioksi pölyttäjille. Auki olevalla kukalla voi olla leveyttä jopa kymmenen senttiä. Kukat ovat yleensä kermanvalkoiset, mutta Etelä-Savossa tavataan yksittäisillä paikoilla myös liilanpunaista värimuotoa. Kukinnan jälkeen kukkaperät saattavat nousta jopa yli 30 cm:n korkeuteen, jotta lenninhaivenella varustetuilla siemenillä olisi mahdollisimman hyvät leviämismahdollisuudet.

Kangasvuokkoja kerättiin 1900-luvun alussa suuria määriä myyntiin. Myynti kiellettiin vuonna 1926 ja laji rauhoitettiin jo vuonna 1952. Kangasvuokko oli ensimmäinen luonnonsuojelulain turvan saanut kasvi. Keräämistä merkittävämmäksi kangasvuokon uhkatekijäksi on noussut kasvupaikkojen umpeenkasvu ja tuhoutuminen muun muassa soranoton tai voimakkaiden metsätaloustoimien seurauksena.

Linkki:

Lisätietoja:

Luonnonsuojeluasiantuntija Arto Ustinov, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 239, arto.ustinov(at)ely-keskus.fi

Pressmeddelanden till 23.9.2020

Pressmeddelanden 2020 (till 23.9.2020)