Navigointivalikko
ProGrinding AM Oy

ProGrinding AM Oy - Erikoisosaamisesta poiki yritysidea

Samassa työpaikassa työskennellessään Mika Sorsa ja Antti Oinonen, saivat yritysidean. Mika Sorsa oli valmistunut ammattikorkeakoulusta vuonna 2011. ProGrinding AM Oy perustettiin tammikuussa 2012 ja maaliskuussa perustajat saivat ELY-keskukselta myönteisen päätöksen hakemaansa kehittämisavustukseen.

Nopeasti alan merkittävimpien toimijoiden kärkeen

Joensuussa toimiva ProGrinding AM Oy huoltaa ja valmistaa lastuavia työkaluja sekä tarkkoja erikoiskomponentteja metalliteollisuuteen. Lähtökohtana oli vastata perustajien alalla havaitsemaan tarpeeseen; erikoistyökalujen hankinta oli usein hankalaa ja huoltopalvelu sekä hidasta että kallista.

Yrityksen asiakaskunta painottuu erikoisteollisuuteen, jossa työkaluvalmistus ja -huolto edellyttää syvää perehtyneisyyttä eikä kilpailijoitakaan ole kuin muutama. Markkinoilla oli tilaa uudelle osaajalle. Kolme vuotta toimittuaan ProGrinding AM Oy on jo ehtinyt saavuttaa tunnettuutta ja arvostusta yhtenä alansa huippuosaajista.

Maltillinen kasvu on osa riskien hallintaa

Tällä hetkellä yritys työllistää neljä henkeä. Omistajista Mika Sorsa hoitaa toimitusjohtajan työnsä ohella tuotteiden myynnin ja markkinoinnin. Antti Oinonen vastaa tuotannosta ja työkaluhuollosta, esimerkiksi erikoishiontatöistä yhdessä yritykseen palkatun ammattilaisen kanssa. Sorsan puoliso hoitaa kirjanpidon, tilit, reskontran ja laskutuksen.

Toiminta on laajenemassa erikoisteollisuudesta myös bulkkiteollisuuden puolelle ja töitä riittäisi useammallekin työntekijälle.

- Meillä on rekrytointi käynnissä, mutta koska joudumme panostamaan uuden työntekijän koulutukseen huomattavasti aikaa ja resursseja heti ensi hetkistä lähtien, haluamme edetä maltillisesti välttääksemme siihen sisältyvät riskit, sanoo Sorsa. Erikoisosaamisemme on meille tärkeää pääomaa ja suhtaudumme sen jakamiseen vakavasti.

Oikean kokoiset alkuinvestoinnit kaiken A ja O

- ELY-keskuksen avustus tuotannon käynnistämiseen tarvittaviin laitteisiin oli yritystoimintamme kannalta olennainen, sanoo Sorsa. Ilman tuota alkuinvestointia emme olisi nyt tässä.

Neljäntenä toimintavuotenaan ProGrinding AM Oy tavoittelee lähes nelinkertaista tulosta ensimmäiseen vuoteen verrattuna. Asiakkaita on tällä hetkellä kotimaassa, Virossa, Latviassa ja Ruotsissa. Ensimmäinen sopimus suuren kansainvälisen korporaation kanssa on tuonut runsaasti suosituksia ja sitä kautta uusia asiakkaita. Huoltosopimukset on tehty kahden, maailmaan suurimpiin kuuluvan toimijan kanssa.

Tulevaisuus näyttää hyvältä

- Huolimatta siitä, että monet asiakkaamme ovatkin kärsineet nykyisestä taloustilanteesta Euroopassa, me olemme onnistuneet löytämään markkinaraon, jossa kehitys on yhä vakaalla pohjalla. Luomme itse omat työkalumme sveitsiläisistä aihioista. Näin asiakkaammekin pääsee mukaan suunnitteluprosessiin varhaisessa vaiheessa, sanoo Sorsa.

- Kilpailukykymme perustuu siihen, että koneemme ja ohjelmistomme ovat uudemmat kuin erikoistyökaluja valmistavilla tehtailla, joissa yleensä on tapana kierrättää vanhat koneet tuotannosta huollon puolelle. Uudet laitteistomme mahdollistavat korkean laadun ja nopean kierron työkalujen huollossa ja teroituksessa, mikä puolestaan näkyy yrityksemme taloudessa. Ensi syksynä olemme investoimassa uuteen hiomakoneeseen ja lanseeraamme oman tuotemerkin erikoistyökaluille.

 

ProGrinding AM Oy:n Mika Sorsa, Antti Oinonen, Anniina Sorsa ja Juho Heromaa valitsemassa Walter-yhtiön teknikon kanssa laikkaa huollettavan työkalun hiontaan. (Kuva: Ideal mainos)

 


Alueellista tietoa


oikopolut