Jaakon tarina

Yritysten kehittämispalvelut

Yritysten kehittämispalvelut etusivu

10 vuotta sitten Jaakko Kärki pohti lopettaako suvun leipomo vai ottaako ohjat? Yritysten Kehittämispalvelujen avulla leipomo lähti uuteen nousuun.

“Jos olisin jäänyt yksin ratkomaan isoja asioita, Rautavaaran leipomon tarina olisi nyt ohi, enkä minä olisi sitä luotsaamassa. Hain apua kehittämiseen ja nyt olemme nousukiidossa. Rautavaaran leipomo on isäni 32 vuotta sitten perustama yritys. Isän sairastumisen aikoihin myös yrityksen kannattavuus heikkeni. Sisarukseni eivät olleet kiinnostuneita yrityksen jatkamisesta, joten otin ohjat 2014. Olihan kyseessä kuitenkin sukuni yritys, joka työllisti monia paikallisia.

Analyysi auttoi löytämään leipomon vahvuudet ja näkemään mahdollisuudet. Konsultointi tuki tavoitteiden asettamisessa ja siivitti positiiviseen tulokseen. 73% liikevaihdon
kasvu viidessä vuodessa

Ongelma oli, miten saada leipomo uuteen nousuun, kun liikevaihto oli laskenut 30 prosenttia edellisestä vuodesta. Tässä vaiheessa sain avukseni ELY-keskuksen Yritysten Kehittämispalvelut – ja asiat lähtivät rullaamaan.

Kyse ei ole siitä, että ulkopuolelta osoitetaan, mitä pitää tehdä, vaan että analyysin ja konsultoinnin kautta löytää itse ne vahvuudet ja toimenpiteet, mitä pitää tehdä. Näimme, että käsityön ja paikallisuuden arvostus oli nousussa ja vahvuutenamme kotimaiset raaka-aineet mainiot tuotteet ja tuoteturvallisuus.

Konsultin tuella tein taloussuunnittelua, laskelmia sekä asetin tavoitteita. Suunnitelmat konkretisoituivat toimenpiteiksi: yhtiömuodon vaihto osakeyhtiöksi, kiinteistöjen omistusjärjestelyt, tuotantokapasiteetin parempi ohjaus ja tuotekehitys. Saimme apua myös markkinointiin ja rahoitussuunnitteluun investointeja silmällä pitäen. Hyvä suunnittelu mahdollisti myös maaseudun yritysrahoituksen ja yrityksen kehittämisavustuksen saamisen. Tämä kaikki antoi uskoa tulevaisuuteen, eikä ketään tarvinnut irtisanoa.

Myös yrittäjän jaksaminen on tärkeää. Oli iso asia saada apua kehittämiseen ja yritykselle hallitus, joka antaa tukea. Jokainen yrittäjä tarvitsee sparraajia.”

Päivitetty: 29.11.2022