Uutiset 2021

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Näin jätelakiesitys vaikuttaa tuottajavastuussa oleviin yrityksiin – kansainvälinen etäkauppa mukaan ja tasapuolisuutta tuottajille

Maaliskuun lopulla julkaistu hallituksen esitys uudeksi jätelaiksi tulee vaikuttamaan tuottajavastuussa oleviin yrityksiin. Tuottajavastuu koskee tiettyjen tuotteiden valmistajia ja maahantuojia sekä kaikkia pakkaajia, joiden liikevaihto on yli miljoona euroa. Keskeiset muutokset liittyvät kansainväliseen etämyyntiin ja tuottajavastuun hoitamistapaan. Kierrätysmaksuista on tulossa tasapuoliset ja läpinäkyvät.

Kuvituskuva

Tuottajavastuu koskee akkujen ja paristojen, autojen, paperin, renkaiden sekä sähkö- ja elektroniikkalaitteiden valmistajia ja maahantuojia. Lisäksi tuottajavastuussa ovat pakkaajat ja pakattujen tuotteiden maahantuojat, joiden liikevaihto on yli miljoona euroa. Kuva: Pixabay.

Hallituksen jätelakiesityksessä tuottajavastuu ulottuisi nykyistä selvemmin yrityksiin, jotka myyvät tuotteita kansainvälisellä etäkaupalla. Tämä koskisi niin ulkomaista kuin kotimaista etäkauppaa, jolla myydään tuotteita suoraan loppukäyttäjälle toiseen valtioon. EU-direktiivi edellyttää, että jäsenmaat valvovat kansainvälistä etämyyntiä viimeistään 5.1.2023 alkaen.

Suomeen sijoittautuneen etämyyjän olisi hoidettava tuottajavastuu siinä valtiossa, johon tuotteita myydään. Sähkö- ja elektroniikkalaitteita etäkaupalla suoraan käyttäjille toiseen EU-jäsenvaltioon myyvän yrityksen olisi nimettävä kyseiseen valtioon sijoittautunut valtuutettu edustaja, kuten nykyäänkin.

Tuottajayhteisöjen jäseneksi yhden luukun kautta

Tuottajavastuussa olevien yritysten olisi jatkossa liityttävä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta oman alan tuottajayhteisöön, joka hoitaa tuotteiden jätehuollon sekä muun muassa siihen liittyvän raportoinnin ja tiedotuksen tuottajien puolesta. Muutos vaikuttaa vain pieneen osaan yrityksistä, sillä valtaosa tuottajista on tähänkin mennessä liittynyt oman alan tuottajayhteisöön.

”Tavoitteena on, että yritys voi hoitaa eri alojen tuottajavastuun jatkossa yhden luukun periaatteella. Tuottajayhteisöt tekevät parhaillaan yhteistyötä tämän mahdollistamiseksi”, kertoo johtava tuottajavastuuvalvoja Teemu Virtanen Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta. Pirkanmaan ELY-keskus valvoo tuottajavastuun toteutumista koko Suomessa.

Läpinäkyvät ja tasapuoliset kierrätysmaksut yrityksille

Tuottajayhteisöjen olisi jaettavat kustannukset jatkossa tasapuolisesti, suhteessa tuottajien markkinoille saattamien tuotteiden määrään. Yritysten maksamia kierrätysmaksuja myös porrastettaisiin ympäristöperusteisesti, ja niissä huomioitaisiin elinkaarivaikutukset, kierrätettävyys ja haitattomuus. Euroopan komissiolta odotetaan tarkempia ohjeita maksujen toteuttamiseksi.

”Tuottajayhteisöjen olisi jatkossa julkaistava tiedot kierrätystavoitteiden saavuttamisesta sekä ylläpidettävä julkista luetteloa omistajistaan ja jäsenistään. Lisäksi tuottajayhteisöjen verkkosivuilla olisi oltava läpinäkyvät tiedot liittymis- ja vuosimaksuista sekä kierrätysmaksuista kappale- tai tonniperusteisesti”, Virtanen kertoo.

Valmistajille tulossa raaka-aineisiin ja kierrätettävyyteen liittyviä velvollisuuksia

Tuotteiden valmistajien olisi jatkossa huolehdittava muun muassa siitä, että valmistuksessa käytetään säästeliäästi raaka-aineita ja raaka-aineina käytetään jätteitä, jätteestä valmistettuja raaka-aineita tai käytettyjä tuotteita tai niiden osia. Valmistuksessa pitäisi myös välttää ympäristölle ja terveydelle haitallisia raaka-aineita ja valita tuotantomenetelmät niin, että valmistuksessa syntyy mahdollisimman vähän ja mahdollisimman haitatonta jätettä.

Tuotteita ei myöskään saisi pakata tarpeettomasti ja niiden tulisi olla kestäviä, korjattavia, uudelleenkäytettäviä sekä kierrätettäviä. Kriittisiä raaka-aineita sisältävät tuotteet olisi mahdollisuuksien mukaan käytettävä uudelleen ja kierrätettävä.

Ketä tuottajavastuu koskee?

  • Akkujen ja paristojen valmistajia ja maahantuojia
  • Autojen maahantuojia
  • Pakkaajia ja pakattujen tuotteiden maahantuojia, joiden liikevaihto on yli miljoona euroa
  • Juomien pakkaajia (ilman liikevaihtorajaa)
  • Paperin ja paperituotteiden maahantuojia sekä paperin valmistajia
  • Renkaiden valmistajia ja maahantuojia
  • Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden valmistajia ja maahantuojia

Lue lisää

Lisätietoja