Uutiset 2021

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Ehkäise öljyvahinkoja: Tarkastuta myös muoviset öljysäiliöt ja niiden putkistot (Pirkanmaa)

Joka vuosi Pirkanmaalla sattuu noin parikymmentä öljyvahinkoa, kun lämmitysöljysäiliö tai sen putkisto menee rikki öljysäiliötä täytettäessä. Näistä noin puolet on asuinrakennusten yhteydessä sijaitsevia lämmitysöljysäiliöitä. Suurin osa vahingoista olisi voitu välttää tarkastuttamalla säiliön ja putkiston kunto asianmukaisella tarkastusliikkeellä ennen öljytoimituksen tilaamista.

Yksittäisen öljyvahingon seuraukset voivat olla sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta merkittäviä. Kiinteistön öljysäiliö on kiinteistön omistajan ja haltijan vastuulla. Säännöllisesti tehdyt huollot ja tarkastukset pidentävät öljysäiliön ja öljylämmitysjärjestelmän käyttöikää sekä auttavat mahdollisten öljyvahinkojen ehkäisemisessä.

Uuden säiliön asentaminen tulee teettää aina asiantuntevalla, luvat omaavalla asennusliikkeellä, jolta saa asennustodistuksen. Säiliön asentamiseen, kunnossapitoon ja poistamiseen saa tarvittaessa ohjeistusta esimerkiksi pelastusviranomaisilta tai ELY-keskuksesta.

Huollata säiliö säännöllisesti

Säiliö tulisi huollattaa säännöllisesti Tukesin hyväksymällä, tarvittavat pätevyydet omaavalla huoltoliikkeellä. Ennakoiva huolto ja ammattilaisen tekemä tarkastus ovat paras keino öljysäiliön kunnossa pysymiseen, olipa se sitten muovinen tai metallinen ja sijaitsipa se sitten maan alla tai rakennuksen kellarissa.  Säiliön kunnon lisäksi tulisi tarkistaa aina myös säiliön varusteiden sekä putkiston kunto ja liitokset. 

Pohjavesialueilla olevien maanalaisten öljysäiliöiden määräaikaistarkastukset ovat lain mukaan pakollisia. Ensimmäinen tarkastus on tehtävä kymmenen vuoden kuluttua säiliön asennuksesta, sen jälkeen säiliön kuntoluokan (A‒D) mukaisin väliajoin. Myös muut säiliöt tulisi tarkastuttaa määräajoin. Useiden kuntien ympäristönsuojelumääräyksissä on määräyksiä myös lämmitysöljysäiliöiden tarkastamiseen liittyen.

Säiliön tarkastuspöytäkirjat ja muut lämmitysjärjestelmää koskevat dokumentit, joita huoltojen ja korjausten yhteydessä kertyy, on syytä säilyttää huolellisesti yhdessä kiinteistön muiden asiakirjojen kanssa myöhempää tarvetta varten.  Niitä saatetaan tarvita esimerkiksi kiinteistökaupan yhteydessä. Mikäli paperit ovat jostain syystä kuitenkin hävinneet, saa öljysäiliön asennusta ja käytöstä poistoa koskevat dokumentit saa tarvittaessa myös kunnan pelastusviranomaiselta.

Toimi näin öljyvahingon sattuessa

Jos öljyvahinko jostakin syystä kuitenkin sattuu, on nopea toiminta tarpeen. Kaikista öljyvahingoista on ilmoitettava viipymättä hätäkeskuksen numeroon 112. Pelastuslaitos suorittaa tarkastuksen vahinkopaikalla ja tekee tarvittaessa ensitorjuntatoimenpiteet. Mahdollisimman nopea reagointi parantaa mahdollisuuksia rajoittaa öljyvahingon leviämistä sekä taloudellisten ja ympäristövahinkojen syntymistä. Vahingon tapahduttua asukkaan kannattaa ottaa yhteyttä myös vakuutusyhtiöön.

Korvauksia maksettaessa vakuutusyhtiötä yleensä kiinnostaa se, miten säiliötä on huollettu. Jos vakuutusyhtiö katsoo, että tarkastuksia ja puhdistuksia ei ole tehty, voi korvaussumma olla oletettua pienempi.  Öljyvahingon kustannukset nousevat usein merkittäviksi ja vahingot saattavat olla hyvinkin laajoja. Vuotava öljysäiliön tai putken aiheuttama öljyvahinko johtaa usein mittaviin rakenteiden purku- ja puhdistustoimenpiteisiin kiinteistöllä. Öljy saattaa pilata laajalti rakennuksen alapuolisen maaperän ja rakennuksesta voi tulla asuinkelvoton. Öljyvahinko voi pahimmillaan pilata myös pohjaveden tai se saattaa kulkeutua vesistöön. Vahingon aiheuttaja vastaa puhdistamiskustannuksista.

Tiesithän, että pientalojen omistajat voivat saada valtionavustusta öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja korvaamiseen muilla lämmitysmuodoilla.

Lue avustuksesta: https://www.ely-keskus.fi/oljylammityksen-vaihtajalle

Säännöllisesti tehdyt öljysäiliön huollot ja tarkistukset estävät öljyvahinkoja. Kuva Hannu Rauhala.