Navigointivalikko

Uutiset 2020

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Uusiutuva energia kirii eroa fossiiliseen tuontienergiaan

Vuonna 2019 uusiutuvan energian käytön osuus kokonaisenergiankulutuksesta oli 37 prosenttia, kun taas fossiilisen tuontienergian osuus oli 34 prosenttia. Päästöoikeuden hinta on vuonna 2020 koronapandemian aiheuttaman hetkellisen alkulaskun jälkeen jatkanut nousuaan, mikä edistää uusiutuvan energian investointeja ja käyttöä. Teknologinen kehitys parantaa puolestaan tuulivoimainvestointien kannattavuutta.

Tiedot käyvät ilmi uusiutuvan energian toimialaraportista, jonka työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi 1.12.2020. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuonna 2019 uusiutuvan energian toimialaan kuuluvien yritysryhmien tuotannon bruttoarvo oli noin 5,3 miljardia euroa ja jalostusarvo vajaa 1,9 miljardia euroa. Uusiutuvan energian toimintaa harjoitettiin kaikkiaan noin 1 200 yrityksessä ja 1 800 toimipaikassa, jotka työllistivät yhteensä lähes 6 000 henkilöä.

Vuonna 2019 uusiutuvan energian kokonaiskäytöstä yhteensä 74 prosenttia oli peräisin puuraaka-aineesta. 29 prosenttia oli teollisuuden ja energiantuotannon puunkäyttöä, 33 prosenttia muodostui metsäteollisuuden jäteliemien käytöstä sekä 12 prosenttia pienpuun käytöstä.

Vesivoima muodosti vastaavasti 9 prosenttia ja tuulivoima 4 prosenttia uusiutuvasta energiasta. Lisäksi liikenteen uusiutuvan energian biopolttoaineita käytettiin 4 prosenttia, lämpöpumppujen tuottamaa energiaa 5 prosenttia, kierrätyspolttoaineiden bio-osuutta 3 prosenttia ja muuta bioenergiaa prosentin verran.

Puupolttoaineet ovat suurin kokonaisenergiankulutuksen energialähde 28 prosentin osuudella. Metsähaketta kulutettiin energiantuotantoon viime vuonna yhteensä 8,15 miljoonaa kuutiota, kaksi prosenttia enemmän kuin vuonna 2018.

Lue lisää