Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus valmistelee Hituran kaivoksen sulkemista Nivalassa (Pohjois-Pohjanmaa)

Belvedere Mining Oy asetettiin konkurssiin 28.12.2015. Yhtiö omistaa Nivalassa Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan kaivoksen, jonka kaivostoiminta keskeytettiin kesällä 2013. Hituran kaivoksella on kaivostoimintaa varten Pohjois-Suomen aluehallintoviraston 13.8.2010 antama ympäristö- ja vesitalouslupapäätös.

Kaivosalueella muodostuu kaivostoiminnan keskeyttämisestä huolimatta edelleen erilaisten suotautumisten ja kertymisten johdosta juoksutuksille asetetut raja-arvot ylittäviä metallipitoisia vesiä. Näitä vesiä on tarpeen käsitellä, jotta estetään pohjavesien pilaantuminen ja vesien pääsy vesistöön (Kalajoki). Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on tehnyt ympäristövastuulain mukaisen päätöksen joulukuussa 2015 ja sen perusteella sopimuksen konkurssipesän kanssa vesienkäsittelyn hoitamisesta. Käytännössä kaivoksen entiset työntekijät huolehtivat tällä hetkellä vesien tarkkailusta ja käsittelystä sekä muidenkin ympäristövahinkojen ehkäisemisestä kaivosalueella.  Koska konkurssipesä on varaton, rahoitus tähän välittömien vahinkojen ehkäisemiseen siirtymävaiheessa tulee ympäristöministeriöltä kunnes sulkemistyöt aloitetaan.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on tehnyt kaivosyhtiön antaman vakuustalletuksen realisointia koskevan päätöksen 11.5.2016 ja aloittanut kaivoksen sulkemisen valmistelun. Sulkemissuunnitelman keskeisin osa on rikastushiekka-altaiden käsittely siten, että estetään sadeveden suotautuminen metallipitoisen rikastushiekan läpi. Suunnitelma valmistuu tammikuussa 2017 ja ellei konkurssipesä saa kaivosta myytyä, sulkemistöihin ryhdytään keväällä 2017. Tällöin vesienkäsittely yhdistetään osaksi sulkemistyötä.  Sulkemissuunnitelman lupakäsittelyn aikataulu ja luvan sisältö voivat vielä vaikuttaa sulkemistöiden aloittamiseen. Sulkemistyöt rahoitetaan ensisijaisesti kaivosyhtiön ennen konkurssia asettamasta vakuustalletuksesta. Mahdollisen lisärahoituksen tarve selviää sulkemisurakan kilpailuttamisen jälkeen. Vakuusvaroja on käytössä noin 2 miljoona euroa. Välittömiin ympäristötöihin valtion rahoitusta on kohdennettu noin 0,5 miljoonaa euroa.

Kaikissa tilanteissa ympäristöviranomainen pyrkii toimimaan niin, ettei ympäristöriskejä lakkautetusta kaivoksesta aiheudu ja että kaivoksen sulkeminen hoidetaan mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Lisätietoja antavat:

Johtaja Jonas Liimatta, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 038 494
Pesänhoitaja Salla Suominen, Belvedere Mining Oy:n konkurssipesä, Asianajotoimisto Castrén & Snellman, p. +358 40 7060 734


Alueellista tietoa