Navigointivalikko

Alueellista tietoa

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus, heinäkuu 2020 (Kaakkois-Suomi)

Työttömien määrä lomautetut mukaan lukien on noussut edellisvuodesta, mutta laskenut huhti-, touko- ja kesäkuusta. Työttömien määrä lukuun ottamatta lomautettuja on pysynyt kesäkuuhun nähden suunnilleen samana, mutta viime vuodesta määrä on noussut. Nuorten työttömien määrä on kasvanut edellisvuodesta, mutta laskenut viime kuukausiin verrattuna. Pitkäaikaistyöttömien määrä on noussut sekä vuoden takaisesta että edeltävistä kuukausista. Lomautettujen määrä on laskenut selvästi kevään luvuista, mutta noussut verrattuna vuoden takaiseen. Avoimien työpaikkojen määrä on laskenut viime vuodesta.

Työttömien työnhakijoiden määrä nousi Kaakkois-Suomessa heinäkuun 2020 lopussa 27 prosentilla (+ 4 300 henkilöä) vuoden 2019 heinäkuuhun verrattuna. Nuorten työttömien määrä nousi 23 prosentin verran. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna 13 prosentin verran. Uusia avoimia työpaikkoja oli 16 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Kaakkois-Suomessa oli heinäkuun lopussa 20 488 työtöntä työnhakijaa. Kymenlaaksossa työttömiä oli 11 676. Määrä kasvoi 2 061 henkilöllä (+21 %) edellisvuoden heinäkuusta. Etelä-Karjalassa, jossa työttömiä oli 8 812, määrä kasvoi 2 239 henkilön (+ 34 %) verran.

Kaakkois-Suomessa oli heinäkuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja yhteensä 2 991, mikä on 2 327 henkilöä (+ 350 %) enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettujen määrä oli laskenut huhtikuun ennätyslukemista 4 463 henkilön verran (-60 %) ja kesäkuustakin 2 223 henkilön verran (-43 %).

Työttömien määrä kasvoi kaikissa seutukunnissa ja kunnissa

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Kaakkois-Suomessa 15,3 prosenttia. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi vuoden takaiseen verrattuna kaikissa kaakkoissuomalaisissa seutukunnissa ja kunnissa. Etelä-Karjalassa työttömien määrä kasvoi suhteellisesti enemmän kuin Kymenlaaksossa. Kunnista eniten työttömien määrä kasvoi Lappeenrannassa (+ 1 282 henkilöä) ja Kouvolassa (+ 1 081 henkilöä). Prosentuaalisesti nousu oli suurinta Taipalsaarella, Imatralla ja Luumäellä. Korkein työttömyysaste oli Imatralla (19,5 %) ja matalin Lemillä (11,1 %).

Nuoria työttömiä 23 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten - pitkäaikaistyöttömiä 13 prosenttia enemmän

Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli heinäkuun lopussa 23 prosenttia enemmän (+ 536 henkilöä) kuin vuotta aikaisemmin. Suhteellisesti eniten nuorten työttömyys kasvoi Lappeenrannan (+36 %) ja Kouvolan seuduilla (+23 %). Imatralla kasvua oli +7 % ja Kotka-Haminan seudulla +18 %.

Yli 50-vuotiaita oli työttömänä 7 839 henkilöä eli 24 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Pitkäaikaistyöttömiä oli kaakossa heinäkuun lopussa 4 203, mikä on 13 prosenttia (+483 henkilöä) enemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömyys nousi kaikissa seutukunnissa, eniten Imatran seudulla (+40 %, 154 henkilöä). Lukumääräisesti eniten pitkäaikaistyöttömiä on Kotka-Haminan seudulla ja vähiten Imatran seudulla.

Työttömien määrä kasvoi lähes kaikilla koulutusasteilla ja kaikissa ammattiryhmissä

Työttömyys kasvoi edellisvuoteen verrattuna kaikilla koulutusasteilla lukuun ottamatta alemman perusasteen hienoista työttömyyden laskua. Toisen asteen tutkinnon suorittaneiden työttömyys kasvoi 29 prosentilla. Määrästä ylioppilastutkinnon suorittaneita oli 12 prosenttia. Sekä alemman (+30 %) että ylemmän (+31 %) korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä kasvoi.

Työttömyys kasvoi kaikissa ammattiryhmissä, eniten ammatteihin luokittelemattomien ryhmässä. Nousu oli suurta myös palvelu- ja myyntityöntekijöiden sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ryhmissä.

Uusia avoimia työpaikkoja 16 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten

Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli heinäkuun aikana avoinna 1 548 uutta työpaikkaa. Määrä oli 16 prosenttia (-298 kpl) pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Eniten työpaikkojen määrä laski vuoden takaiseen verrattuna Imatran seudulla (- 44 %, -109 kpl) ja vähiten Kotka-Haminan seudulla (- 3 %, -16 kpl).

Uusista avoimista työpaikoista 85 prosenttia oli yrityksissä. Avoimien työpaikkojen määrä laski eniten rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmässä. Maanviljelijöiden ja metsätyöntekijöiden sekä asiantuntijoiden ammattiryhmissä avoimien työpaikkojen määrä kasvoi. Eniten uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin toimisto- ja laitossiivoojille, lähihoitajille ja myyjille.

Palveluissa olevien ja työllistettyjen määrät laskivat

Heinäkuun lopussa Kaakkois-Suomessa oli aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä 5 315 henkilöä (- 9 %). Aktivointiaste oli 21 prosenttia. Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli noin 26 000, mikä on noin 4 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Palkkatuella työllistettyjä oli heinäkuun lopussa yhteensä 1 416 henkilöä. Määrä on noin 7 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Työllistetyistä noin 70 prosenttia oli yksityisen sektorin, 27 prosenttia kuntien ja 3 prosenttia valtion töissä.

Lisätietoa:

TIEDOTTEET (23.9.2020 saakka)

Tiedotteet 2020 (23.9.2020 saakka)