Uutiset 2021

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Jätelaki uudistuu - mikä tuottajavastuussa on muuttumassa?

Hallituksen esitys uudeksi jätelaiksi julkaistiin maaliskuun lopulla. Iso uudistus vaikuttaa monin tavoin myös jätehuollon tuottajavastuuseen. Kokosimme viisi keskeistä kokonaisuutta, joihin on ehdotettu merkittäviä muutoksia.

Eduskunnan istuntosali

Jätelakia käsitellään kevään aikana eduskunnan eri valiokunnissa. Kuva: Hanne Salonen / Eduskunnan kuvapalvelu.

 

1. Tuottajavastuussa olevien yritysten on liityttävä tuottajayhteisöön – maksuja porrastetaan ympäristöperustein

Tähänkin mennessä valtaosa tuottajavastuussa olevista valmistajista, maahantuojista ja pakkaajista on liittynyt oman alan tuottajayhteisöön, joka hoitaa tuotteiden jätehuollon sekä muun muassa siihen liittyvän raportoinnin ja tiedotuksen tuottajien puolesta. Hallituksen esityksessä tämä on jatkossa harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta välttämätöntä.

Tavoitteena on, että yritys voi hoitaa eri alojen tuottajavastuun yhden luukun periaatteella. Tuottajien kierrätysmaksuja porrastettaisiin esityksessä ympäristöperusteisesti, ja niissä huomioitaisiin elinkaarivaikutukset, kierrätettävyys ja haitattomuus. Euroopan komissiolta on tulossa tarkempia ohjeita maksujen toteuttamiseksi. Tuottajayhteisöjen olisi myös jaettavat kustannukset jatkossa tasapuolisesti, suhteessa tuottajien markkinoille saattamien tuotteiden määrään.

2. Tuottajayhteisöille tulee uusia velvollisuuksia – läpinäkyvyys kasvaa

Tuottajayhteisöjen on valvottava tuottajavastuun toteutumista jätelakiesityksessä suunnitelmallisesti. Omavalvonnasta laadittaisiin kirjallinen suunnitelma, ja sen tueksi tehtäisiin säännöllisiä tarkastuksia. Tämän lisäksi esityksessä tarkennetaan tuottajayhteisöjen kirjanpitoon ja läpinäkyvyyteen liittyviä velvollisuuksia. Tuottajayhteisön olisi muun muassa julkaistava tiedot kierrätystavoitteiden saavuttamisesta sekä ylläpidettävä julkista luetteloa omistajistaan ja jäsenistään. Lisäksi tuottajayhteisön olisi julkaistava tiedot liittymis- ja vuosimaksuista sekä kierrätysmaksuista kappale- tai tonniperusteisesti.

”Pirkanmaan ELY-keskus tulee ohjeistamaan tuottajayhteisöjä uusien velvoitteiden toteuttamiseksi mahdollisimman pian lain voimaan tultua. Linjauksia ja ohjeita valmistellaan parhaillaan olemassa olevan tiedon pohjalta”, kertoo johtava tuottajavastuuvalvoja Teemu Virtanen. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus valvoo tuottajavastuun toteutumista koko Suomessa.

3. Pakkausalalle ”supertuottajayhteisö” – erilliskeräyksestä sopimus kuntien kanssa

Pakkausalalle olisi tulossa lakiesityksessä niin sanottu ”supertuottajayhteisö”, jonka toimialaan kuuluisi jatkossa kaikki pakkausmateriaalit. Nykyään pakkausalalla on materiaalikohtaisia tuottajayhteisöjä. Pakkausten tuottajayhteisön ja kuntien olisi sovittava valtakunnallisesti korvauksista, joita tuottajat maksavat kunnille pakkausjätteen erilliskeräyksestä sekä kuljetuksesta tuottajan jätehuoltoon. Sopimusten pitäisi olla voimassa 30.12.2021, ja maksuja kerättäisiin 1.7.2023 alkaen.

4. Kansainvälinen etäkauppa tulee tuottajavastuun piiriin – myös valvontaan tulossa kansainvälistä yhteistyötä

Tuottajavastuuta ehdotetaan ulotettavaksi nykyistä selvemmin niihin yrityksiin, jotka myyvät tuotteita kansainvälisellä etäkaupalla. Tämä koskisi niin ulkomaista kuin kotimaista etäkauppaa, jolla myydään tuotteita suoraan loppukäyttäjälle toiseen valtioon. Suomeen sijoittautuneen etämyyjän olisi hoidettava tuottajavastuu kohdevaltiossa. Sähkö- ja elektroniikkalaitteita etäkaupalla suoraan käyttäjille toiseen EU-jäsenvaltioon myyvän toimijan olisi nimettävä kyseiseen valtioon sijoittautunut valtuutettu edustaja, kuten nykyäänkin.

”Ulkomaisen etämyynnin valvonta tulee vaatimaan mm. EU:n sisäisen valvontayhteistyön kehittämistä. EU-direktiivi edellyttää, että jäsenmaat valvovat etämyyntiä viimeistään 5.1.2023 alkaen. Käytännössä eri EU-maissakin otetaan lainsäädäntö käyttöön eri aikoina, joten etämyynnin tuottajavastuuvalvonnan käynnistyminen tulee viemään aikaa. Valvontaa tullaan tekemään käytännössä virka-apupyynnöin”, arvioi Virtanen.

5. Jätehuollon toimijoille tulossa yhteistyöryhmä tai useampi

Jätehuollon toimijoille on esitetty perustettavaksi säännöllistä tiedonvaihtoa varten yhtä tai useampaa yhteistyöryhmää, jossa olisi tuottajien, jakelijoiden ja paikallisten viranomaisten edustajat sekä edustajat julkisista ja yksityisistä jätealan toiminnanharjoittajista, yhdistyksistä ja säätiöistä, joiden toimintaan yhteistyöryhmän tehtävät olennaisesti liittyvät. Tarvittaessa yhteistyöryhmässä voi olla edustajat myös uudelleenkäyttöä ja uudelleenkäytön valmistelua harjoittavista yrityksistä ja yhteisöistä.

”Pirkanmaan ELY-keskus valmistelee yhteistyöryhmän tai -ryhmien käynnistämistä yhteistyössä tuottajayhteisöjen kanssa. Ryhmän tai ryhmien toiminta käynnistyy lain hyväksymisen jälkeen. Jos oma yhteisö kuuluu laissa mainittuihin toimijoihin, omasta kiinnostuksesta tulla mukaan voi ilmoittaa osoitteeseen [email protected]”, Virtanen vinkkaa.

Lue lisää

Lisätietoja