Paree maaseutu

Eteläpohjalaisten Leader-ryhmien ja ELY-keskuksen yhteinen maaseutuviestintä

Ajankohtaista

Yritystukien avulla myös innovaatioita on saatu markkinoille. Leader-tuki mahdollisti Oikiat Design Oy:n Vaatelaastarin konseptin suunnittelun ja markkinoinnin yrityksen alkutaipaleella. Nyt vaatelaastareita on myyty lähes miljoona kappaletta. 

Viime vuoden loppuun päättyneellä ohjelmakaudella (2014-2022) eteläpohjalaisten Leader-ryhmien hallituksissa myönteisen päätöksen saaneita hankkeita on käsitelty lähes 1500 kappaletta, joista noin 500 on ollut yrityksille suunnattuja tukia. Uusia työpaikkoja alueelle on yritystukien myötä syntynyt 457 kappaletta. Hankkeiden avulla sekä vauhditettiin uusien yritysten toiminnan käynnistämistä että tuettiin toimivien yritysten kasvua, kehittymistä, toimintaedellytyksiä ja kannattavuutta.

Yritysten kehittämisen tuloksia

Etelä-Pohjalaiset Leader-ryhmät myönsivät yritystukia kuluneella ohjelmakaudella 482 kappaletta. Tukea myönnettiin esimerkiksi yritystoiminnassa tarvittavien toimitilojen hankkimiseen, rakentamiseen ja kunnostamiseen sekä koneiden ja laitteiden hankintaan. Lisäksi tukea myönnettiin aineettomiin investointeihin, esimerkiksi patenttien ja tavaramerkkien hankkimiseen.

Tukea saaneista 482 yrityksestä alkavia yrittäjiä oli 143. Perustamistukia myönnettiin muun muassa aloittamista edistävien kokeilujen toteuttamiseen sekä palveluiden, asiantuntijoiden ja konsulttien käyttöön. Lisäksi elinkeinollisia kehittämishankkeita Etelä-Pohjanmaalla toteutettiin päättyneella ohjelmakaudella 82 kappaletta ja yritysryhmähankkeita 19 kappaletta.


Hankkeiden myötä alueen elinvoima on vahvistunut ja seudulle on saatu uutta ja kehittyvää yritystoimintaa, työpaikkoja ja palveluita. Lisäksi yritysten välinen yhteistyö niin seudullisesti kuin maakunnallisesti on lisääntynyt.


Uuden ohjelmakauden 2023-2027 rahoitushaut myös yritystukien osalta avautuvat keväällä 2023.

ely-updated 24.02.2023