Navigointivalikko
Uutiset 2015

Uutiset 2015

Uutiset

Päivitä maaseutusi - kehittämishankkeista (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)
 

Uusi rahoituskausi tarjoaa laajan kirjon kehittämisrahoitusta ja välineitä maaseudun elinkeinotoiminnan edistämiseksi ja paikallisten palveluiden kehittämiseksi. Maaseudun kehittämistukien haut ovat käynnistyneet vaiheittain, ja 17.6.2015 lähtien on ollut mahdollista hakea kaikkia eri hankemuotoja.

Yhteistyöhanke on uusi rahoitusmuoto, jonka avulla yrittäjät voivat yhdessä toisten yrittäjien ja kehittäjäorganisaatioiden kanssa kehittää toimialansa kannattavuutta. Yhteistyöhanke voi edistää esimerkiksi biotalouden, lähiruokasektorin tai hyvinvointipalvelujen kehittymistä. Yhteistyöhankkeessa voidaan esimerkiksi muodostaa ketjuja, rakentaa tuotannollista yhteistyötä tai kehittää mikroyritysten yhteistä markkinointia.

Yritysryhmäkoulutuksessa opitaan sekä yhdessä että yrityskohtaisesti. Koulutushanketta hakevassa yritysryhmässä tulee olla vähintään kolme yritystä, ja hakijana voi toimia julkis- tai yksityisoikeudellinen yhteisö. Koulutuksilla lisätään esimerkiksi markkinoinnin, talouden ja tuotannon tehokkuuteen tai laatuun liittyvää osaamista. Niissä välitetään myös tuoretta tietoa alan tutkimuksesta ja innovaatioista. Yritysryhmäkoulutuksessa voi olla muista koulutushankkeista poiketen myös yrityskohtaista neuvontaa.

Kootusti tietoa mahdollisuuksista www.maaseutu.fi –sivustolta

Uusi rahoituskausi on sähköistynyt. Rahoituksen hakemisen sähköisen Hyrrä-verkkopalvelun lisäksi www.maaseutu.fi –sivustolla on julkaistu monia infosivuja ja aineistoja hakemisen ja toteuttamisen helpottamiseksi. Lähes 900 –sivuisesta Maaseutuohjelmasta on julkaistu luettavuutta parantava ja  erilaisia hakutoimintoja mahdollistava ebook-versio. Ohjelma-asiakirja löytyy osoitteesta: http://magnetcloud1.eu/ebook/manner-suomen_maaseudun_kehittamisohjelma_2014_2020/

Uudella kaudella otetaan käyttöön maksatuksien hakemista helpottavia menetelmiä, ja esimerkiksi sivustolta löytyy komission tuore opas yksinkertaistetuista kustannusvaihtoehdoista. Myös ohjelman kehittämistoimenpiteistä on laadittu sivustolle infosivuja: 

Yhteistyötoimenpiteet: https://www.maaseutu.fi/fi/tuemme-naita/Sivut/yrittajyys-ja-elinkeinojen-kehittaminen.aspx

Koulutus- ja tiedonvälitystoimenpiteet: https://www.maaseutu.fi/fi/tuemme-naita/Sivut/tiedottaminen-ja-kouluttaminen.aspx

Palvelujen ja kylien kehittämistoimenpiteet: https://www.maaseutu.fi/fi/tuemme-naita/Sivut/asuinalueen-viihtyisyys-ja-palvelut.aspx

EIP-kuviosta ja innovaatioryhmien toimenpiteestä löytyy tietoa: https://www.maaseutu.fi/fi/tuemme-naita/EIP-Agri/innovaatioryhm%C3%A4r/Sivut/default.aspx

Paikallisesti, alueellisesti, valtakunnallisesti, kansainvälisesti

Kehittämishankkeissa on yritysrahoituksen tavoin jatkuva haku. ELY-keskuksemme noudattama kehittämishankkeiden ensimmäinen valintajakso päättyi 31.8.2015, ja seuraava päättyy 31.10.2015. Kaakkois-Suomen ELY-keskukseen saatiin ensimmäisellä valintajaksolla 17 kehittämishankehakemusta. Lisäksi alueemme on mukana monissa alueiden välisissä hankkeissa.

Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet ovat käynnistyneet. ELY-keskukset ovat valinneet ohjelmasta rahoitettavaksi seuraavat koordinaatiohankkeet: luonnontuotteet, luomu, lähiruoka, Green Care, matkailu sekä energiatehokkuus. Lisätietoa koordinaatiohankkeista: https://www.maaseutu.fi/fi/maaseutuohjelma/viestinta/Uutiset/uutiset-2015/Sivut/koordinaatiohankkeet-valittu.aspx.

Valtakunnallisten hankkeiden teemallinen ideahaku on juuri avattu, ja ideaehdotus on jätettävä 25.9.2015 mennessä Hämeen ELY-keskukseen. Hakuilmoitus löytyy linkistä: https://www.maaseutu.fi/fi/maaseutuohjelma/viestinta/Uutiset/uutiset-2015/Sivut/valtakunnalliset-hankkeet-ideahaku.aspx

Voimaa yrittäjyyteen ja virtaa kehitykseen

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2014 – 2020 lanseerataan syksyn aikana Päivitä maaseutusi – kampanjalla.  Osa Päivitä maaseutuasi –kampanjaa ovat  Maailman Suurimmat Talkoot 14.-20.9.2015, missä haastetaan koko Suomi tekemään hyvää nuorten hyväksi. Kampanjan talkoosivut ovat osoitteessa www.maailmansuurimmattalkoot.fi

Nyt kaivataan innovatiivisia ideoita, raikkaita ajatuksia ja tulevaisuuden tekijöitä. Lisätietoa tukien hakemisista antavat ELY-keskuksen asiantuntijat tai paikalliset Leader-ryhmät.

Lisätietoja:

Yritysrahoitus: Jukka Saarni p.0295 029 085, Riikka Penttilä p.0295 029 123

Hankerahoitus: Jukka Penttilä p.0295 029 077, Leena Hyrylä p.0295 029 047

Sähköpostiosoitteet: [email protected]

www.facebook.com/Mahdollisuuksien maaseutu

 

 


 


Alueellista tietoa