Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Viisi organisaatiota ympäristökasvatuksen kehittäjäverkostoksi Keski-Suomessa (Keski-Suomen ELY-keskus)

Viisi organisaatiota on nimetty Keski-Suomen ympäristökasvatuksen kehittämiskeskuksiksi. Keski-Suomen museo, Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry, Jyväskylän luontokoulu ja Mankolan yhtenäiskoulu, Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä/Pohjoisen-Keski-Suomen ammattiopisto sekä Jyväskylän yliopiston tiedemuseo/Keski-Suomen luontomuseo tiivistävät yhteistyötään toistensa sekä muiden toimijoiden kanssa ja vahvistavat asemaansa ympäristökasvatuksen ja kestävän kehityksen kasvatuksen tukipisteinä maakunnassa.

Päätöksen kehittämiskeskuksista teki Keski-Suomen ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmä KYKY kokouksessaan torstaina.

"Saimme Keski-Suomeen vahvan ja monipuolisen verkoston edistämään tärkeää asiaa", iloitsee ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta.

Verkostosta löytyy osaamista niin lasten kuin aikuistenkin kanssa toimimisesta, monenlaisista menetelmistä ja erilaisista sisällöistä. Keskeinen seikka kehittämiskeskusten valinnassa oli halu kehittämiseen ja yhteistyöhön.

"POKEn luonnonvara- ja ympäristöalan yksikkö on nuorten ja aikuisten koulutuksessaan sekä arjen toimissaan huomioinut jo vuosia kestävän kehityksen asiat, joten kehittämiskeskuksen status luo hienot mahdollisuudet työn jatkuvuudelle, verkostoitumiselle ja ympäristötiedon tehokkaammalle jakamiselle myös työelämään", sanoo ympäristöalan lehtori Tarja Hyötyläinen Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistosta.

Myös JAPA ry:ssä kehittämiskeskukseksi nimeäminen tuo lisäpuhtia jo monipuoliseen toimintaan. Koordinaattori Anna Sarkkinen:

"Käytännönläheinen kestävän kehityksen kasvatus eri ulottuvuuksissaan on ollut osa ydintoimintaamme yhteistyökumppaneiden kanssa jo vuosien ajan. Odotamme innolla kehittämiskeskusverkoston yhteistyötä ympäristökasvatuksen kehittämisessä alueella. Yhdessä voimme tavoittaa vieläkin laajemman kohderyhmän ja oppia toisiltamme."

Kehittämiskeskusten työnjakoa hiotaan lähiviikkoina, ja toiminnan muodot muotoutuvat jatkossakin havaittujen tarpeiden ja löydettyjen mahdollisuuksien mukaan. Kehittämiskeskusten rooli maakunnallisessa KYKY-yhteistyöryhmässä tulee vahvistumaan.

Kehittämiskeskusten etsiminen ja nimeäminen on annettu alueellisten ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmien tehtäväksi mm. Suomen kestävän kehityksen toimikunnan alaisen koulutusjaoston strategiassa. Keski-Suomessa kehittämiskeskuksia etsittiin kesä-elokuun aikana avoimella haulla.

Keski-Suomen ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmä KYKY on toiminut vuodesta 2006 ensin Keski-Suomen ympäristökeskuksen ja nyttemmin Keski-Suomen ELY-keskuksen koolle kutsumana. Ympäristökasvatus (myös kestävän kehityksen kasvatus) on kasvatusta, joka tukee elinikäistä oppimisprosessia siten, että yksilöiden tai yhteisöjen arvot, tiedot, taidot ja toimintatavat muuttuvat kestävän kehityksen mukaisiksi.

Lisätietoja:

Museolehtori Tuula Vuolio-Vallenius, Keski-Suomen museo, p. 014 2664363, [email protected]

Koordinaattorit Anna Sarkkinen ja Kati Kankainen, JAPA ry, p. 040 593 8541, [email protected]

Rehtori Pipsa Teerijoki, Mankolan yhtenäiskoulu, p. 014 266 7680, ja luontokouluopettaja Kim Suomalainen, Jyväskylän luontokoulu, p. 014 266 4794, [email protected]

Ympäristöalan lehtori Tarja Hyötyläinen, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, p. 040 7400 385, [email protected]

Intendentti Tanja Koskela, Keski-Suomen luontomuseo, p. 0400 248 063. etunimi.a.e.[email protected]

Ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen, Keski-Suomen ELY-keskus, p. 0295 024 669, [email protected]

Ympäristökasvatus Keski-Suomessa Facebookissa: www.facebook.com/kykyryhma

Kuvia:
Keski-Suomen museon hoidossa olevassa Pienmäen talomuseossa Hankasalmella koululaiset pääsevät kokeilemaan pärekaton tekemistä.
Kuva Virpi Mäkinen Keski-Suomen museo

Tutkimusretki luonnon ihmeisiin -työpajassa tutustuttiin luontomuseon näyttelyihin ja kokoelmiin. Työpaja toteutettiin osana Lasten ja nuorten yliopisto -toimintaa, jossa ovat mukana Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän kesäyliopisto ja Keski-Suomen kulttuurirahasto.
Kuva: Pirjo Vuorinen/Jyväskylän yliopiston tiedemuseo.

Liikkumisen ohjausta draaman keinoin.
Kuva: Anna Sarkkinen, JAPA ry

 

Keski-Suomen museo on kulttuurihistoriallinen museo, joka toimii Keski-Suomen alueen maakuntamuseona ja Jyväskylän kaupunginmuseona. Keski-Suomen museon museokasvatuksen painopistealueena on kaikenikäisille suunnattu kulttuuriympäristöön liittyvä opetus, joka lisää tietoa ja ymmärrystä kulttuurimaisemasta, rakennetusta kulttuuriympäristöstä sekä arkeologisesta kulttuuriperinnöstä ja vahvistaa ympäristölukutaitoa.

Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry on kestävää kehitystä asukaslähtöisesti edistävä yhdistys. Se järjestää yhteistyökumppaniensa kanssa eri ikäryhmille ja eri kohderyhmille suunnattua käytännön kasvatustoimintaa mm. kuluttamisesta, lajittelusta, kierrättämisestä, energiankulutuksesta, kestävästä liikkumisesta, ruuasta ja sen ympäristövaikutuksista. JAPA ry toimii myös Vihreä Lippu ‑ohjelman edistäjänä Jyväskylässä.

Jyväskylän luontokoulu toimii Jyväskylän kaupungin ylläpitämien koulujen ympäristö- ja luontokasvatuksen toiminnallisena kehittäjänä ja moottorina. Se vierailee vuoroin kullakin koululla toteuttamassa luontokoulupäiviä koulujen lähiympäristössä. Toiminta-ajatuksena on opiskella ulkona luokasta asioita, joita voi paremmin oppia luokan ulkopuolella: moniaistisesti, kokeilevalla, ihmettelevällä ja tutkivalla otteella. Mankolan yhtenäiskoulu on luontokoulun hallinnollinen koti ja ympäristöasioihin profiloitunut perusopetusta antava yhtenäiskoulu, jonka toimintaympäristöön kuuluu oma koulukasvihuone sekä perinnepuutarha.

Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä/Pohjoisen-Keski-Suomen ammattiopisto kouluttaa ympäristöalan ammattilaisia luonto- ja ympäristöalan perustutkinnossa, ympäristöhuollon ammattitutkinnossa sekä luonto- ja eräoppaan ammattitutkinnossa. Maa-, metsä- ja ympäristöalan opiskelijoille annetaan tutkintojen perusteiden mukainen ympäristökasvatus- ja kestävän kehityksen perustieto. Oppilaitos vaatii opiskelijoiden toimivan oppimisympäristössä ja opiskeluidensa aikana näiden periaatteiden mukaisesti. Oppilaitoksella on vuonna 2014 päivitetty kestävän kehityksen sertifikaatti.

Jyväskylän yliopiston tiedemuseo/Keski-Suomen luontomuseo tutkii ja säilyttää näyteaineistoa eliöyhteisöistä ja dokumentoi tietoa ympäristön tilasta ja sen muutoksista. Museo tiedottaa näyttelyiden ja julkaisujen avulla luonnon perusilmiöistä, ihmisen ja ympäristön välisestä vuorovaikutuksesta sekä kestävän kehityksen periaatteista. Luontomuseon perusnäyttelyn, Perintönä ympäristö, ydintehtävänä on kertoa luonnon monimuotoisuudesta ja ympäristönsuojelusta. Lisäksi museolla on vuosittain 4–6 vaihtuvaa näyttelyä ajankohtaisista ympäristö- ja luontoaiheisista teemoista.


Regional information