Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Tulvariskien hallintasuunnitelmat hyväksytty (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Maa-ja metsätalousministeriö hyväksyi 18.12.2015 Suomen merkittävien tulvariskikohteiden (21 kpl) tulvariskien hallitsemiseksi laaditut suunnitelmat. Lounais-Suomen neljää tulvariskikohdetta Saloa, Poria, Huittista sekä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoaluetta on käsitelty kolmessa erillisessä tulvariskien hallintasuunnitelmassa. Lounais-Suomen tulvariskikohteiden osalta tilanne on sikäli hyvällä mallilla, että suunnitelmissa esitetyt keskeisimmät toimenpiteet ovat suurelta osin jo käynnissä joko luvitus- tai suunnitteluvaiheessa.

Uskelanjoen vesistön suunnitelmassa on esitetty keskeisimpänä toimenpiteenä Salon keskustan tulvasuojeluhanke, jossa on tarkoitus rakentaa jäänpidätysrakenteita kaupungin yläpuolisen jokiosuuden koskipaikkoihin. Hankkeessa parannetaan samalla kalaston elin- ja lisääntymisolosuhteita. Hankkeen suunnitelma on parhaillaan lupakäsittelyssä ja lupapäätöstä odotellaan lähiaikoina.

Porin ja Huittisten kaupunkien tulvariskien hillitsemistä on käsitelty Kokemäenjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmassa, jossa on Porin ja Huittisten alueen tulvasuojeluhankkeiden lisäksi myös paljon vesistöaluelaajuisia, järvisäännöstelyn kehittämiseen liittyviä toimenpide-esityksiä. Porin tulvasuojeluhankkeessa on kaupungin keskustaa suojaavien tulvapatojen kunnostus jo suurelta osin tehty. Isoin jäljellä oleva hankeosuus on Harjunpäänjoen alaosan järjestely, jolta alueelta tulvasuojaus vielä puuttuu. Huittisten alueen tulvariskejä pyritään ehkäisemään lupakäsittelyssä olevalla Säpilän oikaisu-uomahankkeella, jolla on myös merkittävä vaikutus koko vesistöalueen tulvariskien hallinnassa. Oikaisu-uoman avulla Kokemäenjoen talvisiin hyydetulvatilanteisiin mm. Porissa olisi helpompi varautua säännöstelyn keinoin aiheuttamatta tulvahaittoja Huittisten alueella.

Rannikkokaupunkien tulvariskien hallintasuunnitelmassa ei ole niin selkeitä tulvasuojeluhankkeita kuin jokivesistöissä vaan meriveden nousun aiheuttamiin rannikkotulviin pyritään valmistautumaan mm. alimmilla rakentamiskorkeussuosituksilla ja varoitusjärjestelmien kehittämisellä. Toki esim. tulvaherkkien teiden korotuksia on tälläkin hetkellä käynnissä mm. Turun Hirvensalossa.

Edellä mainitut suunnitelmat on valmisteltu laajapohjaisessa sidosryhmäyhteistyössä ns. tulvaryhmissä, joissa on ollut edustettuina ELY-keskusten lisäksi maakuntaliittojen, kuntien ja pelastusviranomaisten edustajat sekä lisäksi asiantuntijajäseninä mm. vesistöalueen säännöstelytahoja, kuten voimayhtiöitä.

Lisätietoa:

Tulvariskien hallintasuunnitelmien yhteenvetoon sekä eri alueiden suunnitelmiin voi tutustua osoitteessa www.ymparisto.fi/vaikutavesiin.

Kartta merkittävien tulvariskialueiden sijainnista sekä alueista, joille hallintasuunnitelmat on laadittu.


Kuva 1: Salossa varaudutaan keväisiin jääpatotulviin. Kuva keväältä 2012.


Kuva 2: Suomen merkittävimmässä tulvariskikohteessa Porissa suurimmat riskit aiheuttavat talviset
hyyde- ja jääpatotulvat. Kuva tammikuulta 2015.


Kuva 3: Huittisissa riskiä tulvavahingoista aiheuttavat sekä avovesi- että hyydetulvatilanteet.


Kuva 4: Rannikkotulvat ovat äkillisiä ja vääränlainen maankäyttö tulvariskialueilla aiheuttaa suuria vahinkoja.

Kuvat: © Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kuvapankki


Regional information