Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Lounais-Suomen sisävesillä vähäisesti levää, merialueilla levää runsaammin (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Elokuu on alkanut Lounais-Suomessa vähäleväisenä. Kuluneella viikolla sinilevää on havaittu ainoastaan kolmella sisävesien vakiohavaintopaikalla. Hieman levää havaittiin Ulvilan Joutsijärvellä Ottaluodon havaintopaikalla sekä Kemiönsaaren Dragsfjärdenin järvellä. Kaarinan Littoistenjärven vakiohavaintopaikalla havaittiin runsas leväesiintymä.

Merialueilla levät ovat runsastuneet kuluneella viikolla. Saaristomeren rannikkoalueilla hieman levää on havaittu Kustavin Ströömin sekä Merimaskun Kirkonsalmen vakiohavaintopaikoilla. Lisäksi runsaasti levää on havaittu Seilin intensiiviasemalla. Vakioseurannan ulkopuolelta on havaittu Paimionlahdella Terhirannassa erittäin runsaasti levää. Selkämeren rannikkoalueella h.ieman sinilevää on havaittu Rauman edustalla Otanlahden vakiohavaintopaikalla. Uudenkaupungin edustalla Santtion uimarannalla levää on havaittu runsaasti.

Satakunnassa on viime aikoina havaittu vesistöissä ruskeita lauttoja, jotka koostuvat kuusen suopursuruosteen itiöistä. Muodostumat voivat muistuttaa sinileväesiintymiä, mutta ovat väriltään ruosteenoransseja. Suopursuruosteen itiöt eivät ole terveydelle haitallisia.

Valtakunnallista levätilannetta voi seurata Suomen Ympäristökeskuksen ylläpitämästä Järvi&Meriwiki -palvelusta, johon kirjataan vakiohavaintopaikkojen levätilanne. Palveluun voi myös tallentaa omia levähavaintojaan. Levätilanteen seuraaminen on mahdollista myös älypuhelimiin ladattavan ilmaisen Levävahti-sovelluksen avulla. Lounais-Suomen alueella tehdyistä levähavainnoista voi ilmoittaa Varsinais-Suomen ELY-keskukseen (puh. 0295 022 530).

Lisätietoja:

Maria Hughes, harjoittelija                                 p. 0295 022 530

Janne Suomela, johtava asiantuntija                p. 0295 022 947

 


Regional information