Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Sinilevät runsastuneet hieman Kaakkois-Suomen merialueilla, sisävesillä vähän levähavaintoja (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

Kaakkois-Suomen sisävesillä on tällä viikolla havaittu leväkukintoja vain muutamilla järvillä. Vakituisista leväseurantapaikoista Lappeenrannan Haapajärvellä sinileväkukinta on edelleen jatkunut erittäin runsaana. Iitin Urajärvellä havaittiin vähäisiä määriä levää. Muilla järvien vakituisilta leväseurantapaikoilla ei kuluneella viikolla ole ollut levää. Yleisöilmoitusten perusteella Lappeenrannan Hanhijärvellä oli viime viikonlopulla edelleen erittäin runsaasti levää ja Kouvolan Hangasjärvellä levää oli havaittu hieman.

Itäisellä Suomenlahdella sinilevät ovat hieman runsastuneet viime viikosta. Vakituisista leväseurantapaikoista Haapasaaressa ja Tammiossa havaittiin hieman levää ja Huovarissa runsaasti. Leväesiintymät olivat Nodularia-, Aphanizomenon- ja Anabaena -sinilevien muodostamia. Kyseiset sinilevälajit saattavat muodostaa myrkyllisiä kasvustoja, joten niihin tulee suhtautua varoen. Merialueilta ei tällä viikolla tullut yleisöhavaintoja.

Pintavesi Kaakkois-Suomen järvissä on tällä hetkellä noin 17–21 asteista, mikä on ajankohtaan nähden huomattavasti tavanomaista viileämpää. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan viikonlopuksi on odotettavissa lämmintä säätä, joten leväkukinnat saattavat runsastua. Runsaimmat levähavainnot ajoittuvat tavallisesti juuri heinä–elokuun vaihteeseen. Mikäli veteen ilmaantuu silminnähden runsaasti levää, veden käyttöä uimiseen tulee välttää, eikä leväpitoista vettä tule käyttää talous-, sauna- eikä löylyvetenä. Pieniä lapsia ja kotieläimiä ei tule päästää uimaan, jos vedessä on runsaasti levää.

Levähavaintoja on mahdollista tarkastella Järviwiki/Meriwiki-verkkopalvelussa. Kaakkois-Suomen alueelta tehdyt levähavainnot voi ilmoittaa Kaakkois-Suomen levälinjalle, puh. 040 767 5388 tai sähköpostitse osoitteeseen: levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi. Levänäytteen lähettämisestä on sovittava erikseen.

Verkossa:

Lisätietoja:

Hydrobiologi Jouni Törrönen 
s-posti:jouni.torronen(at)ely-keskus.fi  
puh. 0295 029 296

Suunnittelija Tiina Ahokas
s-posti: tiina.ahokas(at)ely-keskus.fi
puh. 050 3512 259


Alueellista tietoa