Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

ELY-keskukselta EU:n ja valtion tukea Pohjois-Pohjanmaalle 6 546 838 euroa (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt heinä-syyskuussa hanketukea EU:n Kestävää kasvua ja työtä 2014 -2020 –rakennerahasto-ohjelmasta 11 564 188 euroa.  Pohjois-Pohjanmaalle EU:n ja valtion tukea myönnettiin yhtensä 6 546 838  euroa.

Rahoitetuissa hankkeissa painottuvat työllisyys sekä työhyvinvointi ja tuottavuus. Työllisyyttä edistäviä toimia tuettiin yhteensä noin 2,6 miljoonalla eurolla ja työhyvinvointiin liittyviä hankkeita noin 1,3 miljoonalla eurolla. Ajanjaksolla rahoitettiin myös pk-yritysten kannalta tärkeiden liikenneyhteyksien kehittämistä Kuusamossa, Rukan alueella.

Rukatunturin- ja Rukajärventeiden liikennejärjestelyihin kohdistuvan hankkeen tavoitteena on sujuvoittaa eri kulkumuotojen liikkumista Rukan alueella. Hankkeen myötä Rukan eri osa-alueiden saavutettavuus paranee, mikä vaikuttaa myönteisesti alueen PK -yritysten kilpailukykyyn ja toimintamahdollisuuksiin.  Hanke sai tukea 668 500 euroa.

TYKY 50+ -hankkeen toimilla tuetaan Nivala-Haapajärven ja Haapavesi-Siikalatvan seutukuntien yritysten työntekijöiden ja yrittäjien työhyvinvointia. Erityisesti toimenpiteet kohdistuvat ikääntyvien yli 50-vuotiaiden työssäjaksamiseen. Toimenpiteinä ovat tuottavuutta ja työhyvinvointia parantavat koulutus-, ohjaus-, neuvonta-, ja asiantuntijapalvelut, jotka kohdennetaan erityisesti yli 50-vuotiaiden henkilöiden tarpeisiin. Hankkeessa vahvistetaan myös yrittäjien ja työntekijöiden mukautumista muutostilanteisiin sekä kehitetään valmiuksia uudistumiskyvyn parantamiseksi. Hanke sai EU:n ja valtion tukea yhteensä 499 728 euroa.

Valtakunnallisiin hankkeisiin tukea myönnettiin 2 193 123 euroa.

Lisätietoja:
Yksikön päällikkö Eija Virtasalo, puh. 0295 037 150, eija.virtasalo(at)ely-keskus.fi
Rahoituspäällikkö Riitta Ilola, puh.  0295 038 224, riitta.ilola(at)ely-keskus.fi


Alueellista tietoa