Uutiset 2022

Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Toimialojen näkymät

Venäjän hyökkäys Ukrainaan hidastaa palautumista koronapandemian vaikutuksista

Matkailutoimialojen liikevaihto ja henkilöstömäärä eivät ole palautuneet pandemiaa edeltävälle tasolle vuoden 2021 loppuun mennessä. Odotukset kesän ja vuoden 2022 kehityksestä ovat kuitenkin positiiviset. Matkailualalla on myös edelleen paljon epävarmuustekijöitä ja tarvetta muutokselle, kun matkailu Venäjältä on pysähtynyt ja Suomen saavutettavuus Aasiasta heikentynyt. Uutta kasvua haetaan Yhdysvalloista sekä vahvistamalla jalansijaa Euroopassa. Suomeen suuntautuvan kansainvälisen matkailun arvioidaan elpyvän koronaa edeltävälle tasolle vuoden 2024 loppuun mennessä. Kotimarkkina tuo vakautta epävarmana aikana, ja siltä odotetaan maltillista kasvua vuonna 2022.

Toimialojen näkymät: Matkailuala (tem.fi)

Kaivosalan merkitys korostuu EU:n pyrkiessä riippumattomuuteen raaka-aineissa

Raaka-aineiden kysyntä on kasvanut voimakkaasti. Muun muassa grafiitin, litiumin ja koboltin kysyntä kasvaa ennusteiden mukaan nopeasti. Keinoja vahvistaa EU:n raaka-aineomavaraisuutta ovat muun muassa kaivostoiminta, kierrätys ja toimitusketjujen kehittäminen.

Metallimalmien louhintaa tekevien yritysten liikevaihto ja henkilöstömäärä ovat kasvaneet Suomessa viime vuosina. 

Toimialojen näkymät: Kaivosteollisuus (tem.fi)

Luonnontuotealan raaka-ainehankinta kaipaa volyymiä ja yhteistyötä

Ukrainan kriisi heijastuu luonnontuotealan yrityksiin poimijatilanteen ja energian hinnan-nousun kautta. Energian hinnannousun vaikutukset ovat alan yritysten näkökulmasta merkittävimpiä. Ulkomaisten kerääjien saatavuuden lopulliset vaikutukset tulevan satokauden raaka-aineiden hankintaan ja kustannuksiin ovat vielä epäselviä. Luonnonmarjojen ja sienten kokonaispoimintatulon määrä jatkoi nousua vuonna 2021, tuloja kertyi yhteensä 23,2 miljoonaa euroa. Marjatuotteiden raaka-ainepohjan kolmin- tai nelinkertaistamisella olisi suuri vaikutus vientiin, mutta raaka-aineiden talteenotto on alan suurimpia pullonkauloja. Keruun tehokas organisointi, yhteisen tuotantoverkoston ja tukkutoiminnan kehittäminen sekä tiiviimpi yhteistyö jalostavan teollisuuden kanssa mahdollistaisivat isompien raaka-aine-erien laajamittaisen hyödyntämisen.

Toimialojen näkymät: Luonnontuoteala (tem.fi)

Venäjän fossiilisesta energiasta irrottautuminen ja vihreän siirtymän toimenpiteet kiihdyttävät uusiutuvien
käyttöönottoa

Uusiutuvalla energialla tuotettiin 42 prosenttia energian kokonaiskulutuksesta vuonna 2021, kasvua edellisestä vuodesta kertyi 3 prosenttia. Suomessa investoidaan tuulivoiman kasvuun edelleen vahvasti, nimellisteho kasvaa 1900 megawatilla tänä vuonna. Hake- ja energiapuuyritysten liikevaihto on kääntynyt kasvu-uralle Venäjän puun tuontikieltojen johdosta.

Toimialojen näkymät: Uusiutuva energia (tem.fi)

Sote-alan haasteena edelleen osaavan työvoiman saatavuus

Sote-palveluiden henkilöstön määrän kasvu yrityksissä on ollut viime vuosina nopeaa. Sote-palvelualan osaavan työvoiman saatavuus säilyy kuitenkin vaikeana. Alan koulutetun työvoiman kysyntää lisäävät myös monet lainsäädännölliset uudistukset, kuten kiristyvät henkilöstömitoitukset. Sote-alan yritysten rooli ja markkinat ovat vasta muotoutumassa sote-palvelujen järjestämisvastuun siirtyessä hyvinvointialueille.

Toimialojen näkymät: Sote-ala (tem.fi)

Muuttuva toimintaympäristö kirittää liiketoimintojen kehittämistä

Elintarviketeollisuudessa on menossa investointibuumi. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut globaalia ruokajärjestelmää, mutta on samalla vahvistanut ruoan ja omavaraisuuden arvostusta. Keskustelu ruoasta ja ruokaturvasta käy vilkkaana. Keskustelua sävyttää huoli ruoan hinnan merkittävästä noususta ja kustannuspaineista koko ruokajärjestelmässä. Viennissä erikoistuotteilla nähdään olevan kysyntää maksukykyisillä markkinoilla.

Toimialojen näkymät: Elintarvikeala (tem.fi)

Lue lisää

TEM Toimialapalvelu