Uutiset 2022

Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Tampereen kaupunkiseudun viikkoliikennemäärät rikkoivat paikoin ennätyksiä (Pirkanmaa)

Vuonna 2021 Pirkanmaan liikennemäärät kasvoivat 3,9 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Viime vuoden liikennemäärät jäivät kuitenkin vielä koronapandemiaa edeltäneestä tasosta, koska varsinkin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä liikennemäärät olivat tavallista pienempiä.

Tampereen kaupunkiseudun merkittävimmillä väylillä viikkoliikennemäärät rikkoivat paikoin aikaisempia ennätyksiä. Syksyllä valtatie 3:lla Sarankulman kohdalla sijaitsevalla automaattisella mittauspisteellä viikon keskimääräiset liikennemäärät ylittivät säännöllisesti 60 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Vilkkainta oli perjantaisin, jolloin mittauspisteen ylitti 70 000 ajoneuvoa.

Valtatie 12:lla Paasikiventiellä ja Teiskontiellä liikennemäärät sen sijaan jäivät muuttuneiden reittien johdosta joitakin prosentteja aikaisempaa matalammiksi muun muassa meneillään olevien rakennushankkeiden vuoksi.

Lisätiedot

Fintraffic - Tieliikenteen kehitys pääteillä https://www.fintraffic.fi/fi/tieliikennemaarat

Rantatunneli sillalta kuvattuna länteen päin.
Kuva: Tinnu Salonen