Uutiset 2022

Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Poweria työelämään: Parempaa kilpailukykyä ja työhyvinvointia digitalisuudesta (Pirkanmaa)

Pirkanmaalla on käynnistynyt ELY-keskuksen vetämä ainutlaatuinen hanke, jossa tarkastellaan ensimmäistä kertaa digitaalisuutta osana työhyvinvointia ja tuottavuutta. Tuloksia on luvassa kuluvan vuoden lopussa.

Hanke nivoutuu tiiviisti Pirkanmaan Osaamisverkoston eli Pover-verkoston ympärille. Verkosto koostuu osaamisen kehittämisen toimijoista, mukana on laaja joukko koulutusorganisaatioita, liiketoimintakonsultteja, yrityksiä, julkisia toimijoita sekä muita palveluntuottajia ja kehittäjiä. Pirkanmaan ELY-keskus on perustanut verkoston vuonna 2019, ja siinä on mukana lähes 150 henkilöä ja yli 50 organisaatiota.

Hankkeessa kehitetään verkoston työelämäosaamista, yhteistyötä ja vaikuttavuutta. Keskeisenä teemana on digitaalisuuden kytkeytyminen työhyvinvointiin ja tuottavuuteen. Laajentamalla ja syventämällä verkoston osaamista sekä lisäämällä yhteistyötä, yhteiskehittämistä ja viestintää tavoittelemme konkreettisia hyötyjä pirkanmaalaisille työpaikoille. Hankkeessa on neljä eri sisältökokonaisuutta, jotka ovat sidoksissa toisiinsa: asiantuntijaselvitys, työpajat, työelämävalmentajan koulutusohjelma ja viestintä.

Hankkeessa toteutettava asiantuntijaselvitys tuo ajankohtaista tietoa pk-yrityskentän palvelutarpeista hankkeen ydinteemoissa

Selvityksen avulla palveluita voidaan kohdentaa yhä paremmin pk-yritysten tarpeita vastaaviksi. On tärkeää tietää, mitä kehittämistoimia yritykset ovat jo tehneet ja mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Tavoitteena on, että kaikki verkoston hankkeessa aktiivisesti mukana olevat toimijat hyödyntävät selvityksen tuloksia käytännön kehittämistyössään muotoilemalla palveluita esille nousseiden tarpeiden mukaisesti. Myös Pirkanmaan ELY-keskus ottaa selvitystyön tulokset huomioon suunnitelleessaan yhteishankinta- ja työvoimapalveluita.

Pover-verkoston tavoitteena on ratkaista yritysten todellisia työelämähaasteita yhdessä

Selvitykseen osallistuvat pk-yritykset voivat tuoda työpajoihin haasteita ratkottavaksi. Työpajoissa kehitetyt ratkaisut, työkalut ja toimintamallit ovat kaikkien hyödynnettävissä. Nämä kehittämistyökalut, kuten esimerkiksi oppaat, tiekartat, toimintamallit ja kanvakset kootaan yhteen työkalupakiksi, joka julkaistaan kaikkien saataville. Yhteiskehittämisellä tähdätään myös palveluiden uudenlaisiin, luoviin, esimerkiksi verkostomaisiin toteutusrakenteisiin, ja hanke tavoitteleekin yrityksiin kohdentuvan verkosto- ja hanketyön uudistamista.

Pover-verkoston toimijoiden osaamista kehitetään työelämävalmentajan koulutusohjelmassa

Alueen toimijoiden osaamisen kehittämisen ja yhteisen verkostotyön myötä alueen palveluvalikoima kasvaa, monipuolistuu ja paranee. Koulutusohjelma toimii myös pilottina: sen tuloksia ja hyödynnettävyyttä arvioidaan, ja siitä voidaan luoda pysyvä, valtakunnallisestikin operoiva toimintamalli hankkeen jälkeen.

Hankkeessa vahvistetaan Pover-verkoston organisaatioiden asiakasyrityksille suunnattua viestintää

Työssä hyödynnetään muun muassa verkostoon osallistuvien organisaatioiden omia viestintäkanavia. Viestimme esimerkiksi digitalisaation ja digiosaamisen mahdollisuuksista ja palveluista yritysten kilpailukyvyn ja työhyvinvoinnin kehittäjinä. Viestinnässä nostetaan esiin verkoston jo olemassa olevia palveluita ja kootaan aiheeseen liittyvää tietoa. Näin lisäämme palveluiden näkyvyyttä ja saavutettavuutta, sillä yritysten on tyypillisesti vaikea hahmottaa osaamisen kehittämisen palveluiden kokonaisuutta.

Tarjonta koetaan sirpaleiseksi ja vaikeasti löydettäväksi. Lisäksi digitalisaation ja digiosaamisen linkitys työhyvinvoinnin edistämiseen on etenkin pk-yrityksille vielä suhteellisen uutta, joten tarvitaan tietoa siitä, kuinka digitalisaatio ja digiosaamisen kehittäminen luovat hyvinvointia ja lisäävät työn imua – ja sitä kautta lisäävät yritysten tuottavuutta. Viestinnällisiin keinoihin kuuluu myös esimerkiksi asiantuntijaselvityksen tuloksista viestiminen eri kohderyhmät tavoittavasti, jolloin sen hyödyt skaalautuvat laajasti.

Poweria työelämään -hanke tuo alueen kouluttaja- ja kehittäjäverkostoihin uudenlaista tietämystä ja osaamista. Hankkeen oppeja ja oivalluksia hyödynnetään laajasti pirkanmaalaisten yritysten kehittämistyössä sekä hankkeen aikana että sen jälkeen. Havainnot ja kehittämistyö synnyttävät uusia palveluita, mikä vahvistaa alueen liiketoimintaa.

Digitalisaatio muuttaa toimintatapoja ja osaamisvaatimuksia

Tämä vaatii niin organisaatioilta kuin henkilöstöltäkin jatkuvaa osaamisen kehittämistä ja muutoskyvykkyyttä. Digitalisaation muutosvauhdissa pysyminen vaikuttaa sekä organisaation kilpailukykyyn että yksilöiden työhyvinvointiin, ja nämä tukevat toinen toistansa.

Tavoite pähkinänkuoressa: Verkostotyö auttaa työpaikkoja ottamaan käyttöön ja hyödyntämään digitalisaation tuomat mahdollisuudet työhyvinvointia ja kilpailukykyä vahvistavalla tavalla.

Hanke on Työterveyslaitoksen TYÖ2030-ohjelman Pirkanmaan aluehanke, ja se toteutetaan aikavälillä 1.8.2021–31.12.2022.

Lisätietoja

Sanna Kulmala
sanna.kulmala(at)ely-keskus.fi
Pirkanmaan ELY-keskus
 

Kuvituskuva.