Etänä Lapissa: mahdollisuuksien Levi

Syksyinen tuuli puhaltaa Levitunturin yllä. Levin keskusta on täynnä ihmisiä, sillä tänään siellä pidetään jokavuotista Ruskamaratonia. Osallistujat juoksevat maaliin yleisön taputuksen ja selostajan äänen tahdittamina. Muutaman kilometrin päästä Levin keskustasta sijaitsevalle mökille saapuu auto. Sieltä nousee valkoiseen huppariin pukeutunut Petra Erätuli-Kola, Innovation Home:n toimitusjohtaja ja toinen perustajista. Hän on juuri saapunut Leville Etelä-Suomesta viettämään etätyöpäiviä sekä avaamaan Innovation Home:n uutta toimistokeskittymää. 

– Minä päädyin ehkä semmoisesta Lappi-rakkaudesta tänne Leville. Tämä on aina ollut minun semmoinen pako- ja rentoutumispaikkani töiden keskellä, kertoo Petra.  

Petra on lapsuudesta asti viettänyt paljon aikaa Lapissa. Nuorena hän on työskennellyt muun muassa Kittilän lentokentällä ja hän uskoo, että juuri sitä kautta on syntynyt hänen Lappi-rakkautensa. Kun korona-aika tuli, Petran perhe oli päättänyt hankkia Lapista paikan, johon he voisivat aina tulla tekemään etätöitä, rentoutua ja nauttia luonnosta. Sopiva paikka löytyikin Leviltä. Hänen yhtiökumppaninsa Katja Aalto on suunnitellut mökin sisustuksen ja Petran perhe on remontoinut mökin "omannäköiseksi". 

Puolentoista vuoden aikana Petra on viettänyt Levillä yhteensä 26 viikkoa. Alueen uusi 5G verkko mahdollistaa vaativatkin etätyöskentelyskenaariot kuten koodaamisen. Lapista ei tarvitse enää matkustaa pois sillä täältä löytyy kaikki tarvittava. Samassa mökissä on syntynyt myös Petran uusi yritysidea – Innovation Home. Kun koko perheensä on lomaillut mökillä yhtä aikaa, vaativien etätyöpalavereiden pitäminen on käynyt hankalaksi. 

– Tuntui, että koko perhe kärsi siitä, jos jollakin on palaveri menossa ja pitää olla hiljaa. Aloin miettimään, että voiko tähän olla joku ratkaisu, Petra pohti.  

Sitä kautta syntyi Innovation Home -etätoimistokonsepti, jolla on nykyään toimipisteitä ympäri Suomen ja jopa Los Angelesissa ja Singaporessa. Syyskuussa 2021 Leville avautui myös Innovation Home:n uusin toimipaikka.  

Levin keskusta on täynnä Ruskamaratonin päättäneitä juoksijoita. Maalin takana näkyy Levin hiihtokeskuksen eturinne. Siellä paistattelevat isot säilölunta täynnä olevat kasat, jotka odottavat laskettelukauden alkua. Mustiin aurinkolaseihin pukeutunut Petra kävelee kohti Levin ydinkeskustaa. Hän lähestyy Keskuskujalla sijaitsevaa toimistoa, jonka ovella on tuore Innovation Home -logo. Toimiston yläkerrasta löytyy iso tila, johon on Petran mukaan tulossa etätyöpisteitä. Alakerrasta löytyy neuvotteluhuoneita, sisustettu ryhmätyöskentelytila ja keittiö. Lisäksi Innovation Home:lla on privaattitoimisto Visit Levin tiloissa.  

Petra mielestä ihmiset olivat selkeästi tällaisen etätyöpisteen tarpeessa. Myös paikalliset yrittäjät Lapissa ovat ottaneet heitä positiivisesti vastaan. Petran mukaan vielä vuonna 2020 etätyöskentely oli uutta yrityksissä. Silloin noin 90 % Innovation Home:n asiakkaista maksoi itse etätyöpisteensä. Hän uskoo, että asiaa tulee tulevien vuosien aikana kääntymään.  

– Yritysten täytyy tarjota muunkinlaisia paikkoja työskennellä kuin se ihan perustoimisto tai pääkonttori, kertoo Petra.  

Levi on Petran mielestä erinomainen etätyökohde koska täältä löytyy mahdollisuudet käydä ympäri vuoden, vuodenajat tuovat vaihtelua tekemiseen ja palvelut ovat auki 365 päivää vuodessa. Myös perheloman hotellissa tai mökillä ja etätyön pystyy nyt helposti yhdistämään.  

– Lappiin kannattaa tulla etätöihin ainakin kokeilemaan ja aika moni, joka on tullut kokeilemaan niin sydän on jäänyt tänne pohjoiseen pysyvästi. Täällä on ihan valtavasti erilaisia aktiviteetteja ja tekemistä, että koko perhe pystyy nauttimaan helposti Lapissa olemisesta, sanoo Petra. 

Etätyöpäivän jälkeen paras palautumiskeino Petralle löytyy tuntureista. Talvisin hän lähtee koiran kanssa hiihtämään suoraan mökiltä, ja kesäisin ja syksyisin vaeltamaan lähituntureihin.  

– Varsinkin näin ruska-aikaan se väriloisto tunturissa palauttaa valtavan nopeasti. Kun jalat liikkuvat niin mielenkin on helpompi tyhjentyä päivittäisestä työkuormasta, summaa Petra. 

 

Teksti, kuvat ja video: All about Lapland/Alex Kuznetsov.

 

 

Päivitetty: 11.10.2021