Navigointivalikko
Tienpidon ja liikenteen suunnitelma - kestävä liikkuminen

Kestävä liikkuminen

Polkupyöriä parkissa seinän vierustalla.

ELY-keskus edistää kestävien liikkumismuotojen käyttöä monipuolisella keinovalikoimalla ja laajassa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa

ELY-keskus aloittaa vuonna 2024 tiesuunnitelman laatimisen yhdysteiden 16620 ja 6113 (nk. Vanha nelostie) jalankulku- ja pyöräilyväylästä välillä Muurame-Keljonkangas. Tällä hetkellä em. välillä on noin 6 km osuus, jolta puuttuu turvallinen ja sujuva jalankulun ja pyöräilyn yhteys. Kyseinen osuus on osa seudullista pääpyöräilyreittiä Muuramen kunnan ja Jyväskylän kaupungin välillä.

ELY-keskus laatii vuonna 2024 kestävää liikkumista koskevan Keski-Suomen maantieverkon nykytila- ja toimintasuunnitelman.

Työssä määritetään myös priorisointia jalankulku- ja pyöräilyväyläverkoston kehittämistarpeille sekä selvitetään mahdollisuuksia kevyempiin ja kustannustehokkaimpiin toimenpiteisiin, kuten olemassa olevan verkon pieniin parannuksiin sekä esimerkiksi ns. kylätieratkaisuihin.

Saarijärvellä, Pihtiputaalla ja Joutsassa ELY-keskus toteuttaa kesällä 2024 kolme uutta liityntäpysäköintipaikkaa pyörille osana laajempaa eduskunnan jakovaroistaan rahoittamaa liikenneturvallisuus- ja liityntäpysäköintikokonaisuutta.

Vuodelle 2024 ei ole osoitettua rahoitusta uusien jalankulku- ja pyöräilyväylien rakentamiseen, mutta kesällä 2024 tehdään tarvittavilta osin viimeistelytöitä edellisvuonna rakennetuilla jalankulku- ja pyöräilyväylillä: Äänekosken Konginkankaantie, Jyväskylän Autiokankaantie Tikkakosken asemakaava-alueella, Viitasaaren Isoahontie ja Laukaan Suolahdentie välillä Peurunka-Kuusa.

Jyväskylän kaupunkiseudun MAL-sopimus seuraavalle sopimuskaudelle valmistuu hyväksyttäväksi kesällä 2024. Sen kautta avautunee uusia mahdollisuuksia myös kestävän liikkumisen toimenpiteiden toteuttamiseen kaupunkiseudulla.

ELY-keskus tekee jatkuvaa yhteistyötä kuntien maankäytön suunnittelun kanssa osallistumalla sekä laatimalla yhdessä kaavoitusta tukevia maanteitä koskevia selvityksiä ja suunnitelmia, joissa huomioidaan laajasti koko liikennejärjestelmän ja liikkumisen tarpeet.

ELY-keskus edistää maakunnassa yhdessä Keski-Suomen liiton kanssa jatkuvaa liikennejärjestelmä- sekä liikenneturvallisuustyötä, missä yhtenä keskeisenä lähtökohtana on myös kestävä liikkuminen ja sen edistäminen. ELY-keskus osallistuu kuntien käynnistämien kestävän liikkumisen suunnitelmien laatimiseen ja edistämiseen. Viimeisimpänä Keski-Suomessa em. suunnitelmia on valmistunut Muurameen 2023, Laukaaseen 2022, Jämsään 2022 sekä Viitasaarelle ja Pihtiputaalle 2021. 

Keski-Suomen ELY panostaa jalankulku- ja pyöräverkon kehittämiseen

ELY-keskus edistää jalankulkua ja pyöräilyä mm. olemassa olevaa infraa parantamalla ja täydentämällä. Jyväskylän seudulla tavoitellaan seutuyhteyksien jatkuvuutta kaupungin keskustasta kaikkiin ilmansuuntiin.

Keski-Suomen alueen jalankulku- ja pyöräilyväylä- sekä suojatietarpeista ylläpidetään tietovarantoa, ja vuonna 2024 laaditaan kestävää liikkumista koskeva Keski-Suomen maantieverkon nykytila- ja toimintasuunnitelma. Aiemmin ELY-keskus on mm. päivittänyt kuntien näkemyksiä alueidensa jalankulku- ja pyöräilyväylätarpeista ja niiden priorisoinnista erillisellä kyselyllä. Lisäksi 2022 on laadittu Jyväskylän kaupunkiseudun MAL-alueella näkemys seudullisesta ja kunnallisesta pyöräverkosta sekä tarpeista osana laajempaa MAL-seudun kehityskuvatyötä. Näitä aineistoja hyödynnetään suunnittelutarpeiden ennakointiin ja hankkeiden priorisointiin.

Kunnilla on omilla alueillaan merkittävä rooli hankkeiden edistämisessä ja rahoittamisessa. Erityisesti kaupunkiseuduilla kävelyn ja pyöräilyn edistämisellä on mahdollista vaikuttaa kulkumuotojakaumaan ja sen myötä edistää päästövähennystavoitteiden täyttymistä. Kävelyn ja pyöräilyn edistämisessä keskeistä on kuitenkin turvallisuuden ja houkuttelevuuden parantaminen. Kaupunkiseutujen ulkopuolella kulkumuotojakauman vaikuttamisen sijaan keskeistä on mm. turvallisten koulumatkojen ja lasten omaehtoisen liikkumisen mahdollistaminen.

Viime vuosina 2020-2023 toteutetut maanteiden jalankulku- ja pyöräilyväylähankkeet on paikannettavissa oheiselta kartalta:

ArcGIS - Keski-Suomen maanteiden jalankulku- ja pyöräilyväylähankkeet vv. 2020 - 2023

Tavoitteena yhtenäisempi jalankulku- ja pyöräilyverkon kunto

ELY-keskus kehittää jalankulku- ja pyöräilyverkon kuntoa ja hoitoa siten, että tietyn väyläosuuden kunto olisi aiempaa yhtenäisempi koko välillä.

Päällysteiden ylläpidossa ja hoidossa kiinnitetään entistä tarkemmin huomiota koko yhteyden tasaiseen laatutasoon. Maanteiden hoidon Jyväskylän nykyinen alueurakka käynnistyi lokakuussa 2022. Tässä urakassa Jyväskylän keskustasta lähtevät pääreitit (Jyväskylä-Tikkakoski, Jyväskylä-Leppävesi, Jyväskylä-Kinkomaa sekä Halssila-Vaajakoski), yhteensä noin 50 kilometriä on nostettu nk. hoidon laatuluokkaan. Näillä väylillä hoidon laadunvalvontaan ja raportointiin on kiinnitetty erityistä huomiota ja urakoitsija tekee laadunvalvontaa säännöllisesti polkupyöräillen ja julkaisee tietoa valvontakierroksilta myös sosiaalisen median kautta.

Maantieverkolla on tavoitteena toteuttaa myös olemassa olevan verkon parannuksia, toisin sanoen mm. näkemäpuutteisiin, esteettömyyden ja viitoituksen parantamiseen sekä muihin turvallisuuteen ja kulkumukavuuteen vaikuttaviin puutteisiin kohdistuvia toimenpiteitä.

Jyväskylässä pyöräilyväylien käytettävyyttä on parannettu myös pyöräilyväylien opastuksella yhdessä Jyväskylän kaupungin kanssa. Vuonna 2022 toteutettiin viitoitus kokonaisuutena yhteensä 11:lle reitille katu- ja maantieverkolle.

Liityntäpysäköinnin kehittäminen

Tavoitteena on parantaa pitkäjänteisesti liityntäpysäköintimahdollisuuksia koko maakunnassa. Kustannustehokkuutta toteutukseen haetaan toteuttamalla kohteita pääasiassa muiden laajempien hankkeiden tai ylläpitotoimenpiteiden yhteydessä.

Viime vuosina on rakennettu uusia kohteita mm. jalankulku- ja pyöräilyväylähankkeiden ja päällystyshankkeiden yhteydessä. Jyväskylän kaupunki on myös toteuttanut 2021-2022 pyöräkatoksia useille katuverkon pysäkeille Liikenne- ja viestintäviraston myöntämällä valtion avustuksella. Myös mm. valtatien 4 Kirri-Tikkakoski -tiehankkeessa Väylävirasto on toteuttanut liityntäpysäköintialueita osana eritasoliittymien pysäkkijärjestelyjä.

Liityntäpysäköintijärjestelyt vaativat merkittävää yhteistyötä kuntien kanssa. Vuonna 2021 on valmistunut Keski-Suomen liiton teettämä maakunnallinen liityntäpysäköintiselvitys, jonka tuloksia hyödynnetään liityntäpysäköinnin kehittämisessä koko maakunnan alueella.

ELY-keskus ja kunnat ovat laatineet yhteistyössä vuonna 2023 pyörien liityntäpysäköinnin parantamiseksi rakentamissuunnitelmia Jyväskylän MAL-sopimuskunnissa, joita pyritään saamaan toteutukseen seuraavilla MAL-sopimuskausilla. Lisäksi on laadittu rakentamissuunnitelmat neljälle kohteelle Joutsassa, Keuruulla, Saarijärvellä ja Pihtiputaalla, joista Keuruun kohde on toteutettu 2023 ja loput toteutetaan vuonna 2024.

Toteutettuja ja suunniteltuja liityntäpysäköintikohteita ja pieniä liikenneturvallisuustoimenpiteitä voi tarkastella oheiselta kartalta:

Maanteiden pienet liikenneturvallisuuden parantamistoimenpiteet KESELY 2024 (arcgis.com)

HYVÄ TIETÄÄ:


ELY-keskus on sitoutunut osaltaan edistämään kestävän liikkumisen toimenpiteiden kautta liikenteen päästötavoitteiden toteutumista ja valtakunnallisen ja alueellisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteita.

Liikenteen päästötavoitteiden mukaisesti liikenteen päästöt tulee puolittaa vuoteen 2030 mennessä. Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteet (saavutettavuus, kestävyys ja tehokkuus) pyrkivät kaikki hillitsemään ilmastonmuutosta.

Kestävyydellä tavoitellaan sitä, että ihmisten mahdollisuudet valita kestävämpiä liikkumismuotoja paranevat, etenkin kaupunkiseuduilla. Myös Keski-Suomen maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma tähtää siihen, että liikennejärjestelmä tukee päästötöntä liikennettä.

Edellisellä tarkoitetaan mm. toimenpiteitä ja ratkaisuja, jotka tukevat kävelyn ja pyöräilyn lisääntymistä ja julkisen henkilöliikenteen ja muiden liikenteen palvelujen hyödyntämistä yksityisautoilun sijaan. Kestävien kulkutapojen hyödyntämisen tulee olla helppoa, turvallista ja kilpailukykyistä suhteessa autoliikenteeseen. Myös erilaisten uusien jaettujen ja yhteiskäyttöpalvelujen edistäminen tukee kestävää liikkumista.

 

 

Päivitetty: 30.01.2024