Navigointivalikko

Uutiset 2020

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Alueille yli 100 miljoonaa euroa koronaelvytykseen

Alueiden elpymistä koronaepidemiasta tuetaan yli 100 miljoonalla eurolla. Rahoitus tulee Suomen rakennerahasto-ohjelmasta sekä alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman ja pk-yritysten kehittämishankkeiden tukemisen määrärahoista.

Elvytyspaketin määrärahoin rahoitettavat hankkeet voivat liittyä esimerkiksi toimintaympäristön kehittämiseen, yritysten liiketoiminnan kehittämiseen, TKI-toimintaan, työpaikkojen säilyttämiseen ja luomiseen, nuorisotyöttömyyden ehkäisyyn, työvoiman kohtaantoon tai osaamisen kehittämiseen.

Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahaa varataan maakuntien liitoille yhteensä lähes 28 miljoonaa. Tästä 17 miljoonaa euroa kohdentuu alueellisten selviytymissuunnitelmien toimeenpanoon. Lisäksi rahoituksella käynnistetään alueiden matkailuelinkeinon elpymistä tukevia kehittämishankkeita sekä pohjoisen matkailua ylläpitäviä investointeja.

Yli 66 miljoonaa rakennerahastojen kautta koronaelpymiseen

Alueellisten selviytymisuunnitelmien toimeenpanoon kohdistuu Suomen Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahasto-ohjelman rahoitusta yhteensä yli 66 miljoonaa euroa. Kyse on koronaelpymistä tukeviin toimiin suunnattavasta, aiemmilta Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankkeilta käyttämättä jääneestä sekä aiemmin jakamattomasta EU:n ja valtion rahoituksesta.

Pk-yritysten kehittämisen käytettävissä olevan kansallisen määrärahan osuus alueellisten kehittämissuunnitelmien rahoituksesta on 25 miljoonaa euroa. Koronakriisistä elpymiseksi myönnettäviin pk-yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden avustuksiin suunnataan EU- ja kansallista rahoitusta yhteensä lähes 53 miljoonaa euroa.

Keski-Suomen liitolle ja Keski-Suomen ELY-keskukselle kohdennetaan kaikkiaan noin 4,5 miljoonaa euroa myönnettäväksi Jämsän Kaipolan äkilliseen rakennemuutokseen kytkeytyviin hankkeisiin.

Lue lisää: