Navigointivalikko

Uutiset 2020

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Vesistöjen kemiallinen tila on edelleen huono

Suomen järvien, jokien ja rannikkovesien kemiallinen tila ei ole parantunut, vaikka useimpien aineiden pitoisuudet alittavat niille asetetut pitoisuusrajat eli laatunormit. Muutaman pysyvän ja eliöihin kertyvän aineen laatunormit ylittyvät laajasti Suomessa ja sen vuoksi pintavesien kemiallinen tila on huono.

ELY-keskukset ja Suomen ympäristökeskus arvioivat pintavesien kemiallisen tilan kuuden vuoden välein. Tila-arviossa verrataan vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden pitoisuuksia niiden ympäristönlaatunormeihin, jotka ovat haitallisuuteen perustuvia pitoisuusrajoja. Arvioinnissa on mukana 6875 vesimuodostumaa, jotka kattavat koko Suomen.

Elohopean pitoisuusraja ylittyi noin puolessa vesimuodostumista ja palonestoaineiden pitoisuudet ylittävät raja-arvon kaikkialla. Muiden yhdisteiden ympäristönlaatunormiylityksiä oli vain vähän.

Nyt valmistuneen pintavesien kemiallisen tilan sekä vuonna 2019 valmistuneiden ekologisen tilan ja pohjavesien tilan luokittelua käytetään vesienhoidon toimenpiteiden suunnittelun pohjana kolmatta vesienhoitokautta varten (2022–2027). Suunnitelmien tavoitteena on vesien tilan parantaminen. Vesienhoitosuunnitelmien julkinen kuuleminen alkaa 2.11.2020.

Lue lisää: