Navigointivalikko

Uutiset 2020

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Kohtaavan asiakastyön mentorikoulutus - intoa ja oivalluksia! (Kaakkois-Suomi)

Piirroskuva hahmoista jotka keksivät jotain uutta.

Kaakkois-Suomen TE-palveluissa tehtiin helmikuussa 2020 päätös hyödyntää Pakolaistaustaisten ohjaus- hankkeessa kehitetyn Kohtaavan asiakastyön työskentelyotetta koko henkilöstön työn kehittämisessä.

Käyttöönotto on edennyt henkilöstöstä hakuprosessin kautta valituiden Kohtaavan asiakastyön mentoreiden (10 henkilöä ) kouluttautumisella toimintamallin perusteisiin hankkeen kouluttajien Juha Lahden ja Titta Turusen opastuksella. Alun perin kasvokkain tapahtuviksi kohtaamisiksi suunnitellut tapaamiset Kohtaavan asiakastyön mentoreiden ja kouluttajien kesken vaihtuivat olosuhteista johtuen verkkovälitteiseksi koulutuskokeiluksi.

Kuinka avata kohtaamisen mahdollisuuksia ja haasteita koulutuksellisesti, kun emme edes voi kohdata!

Tämä kysymys haastoi mentorikouluttajia suunnittelutyön alussa aika lailla. Nyt kesäkuussa kevään kolme koulutustapahtumaa ovat takanapäin ja syksyllä jatkamme yhteistä matkaa - toivottavasti kasvokkain Kouvolassa.

Kouluttajien ja koko järjestäjätiimin - TE-palveluiden kehittämispäällikkö Antti Ronkaisen ja Pakolaistaustaisten ohjaus- hankkeen TE-asiantuntija Paula Juvakan - iloiseksi yllätykseksi motivoituneen ja sitoutuneen ryhmän prosessin käynnistely sekä Kohtaavaan asiakastyön keskeisiin perusajatuksiin perehtyminen onnistui tasokkaasti myös virtuaalimaailmassa. 

Kouluttajilta vuorovaikutteisuuden mahdollistaminen verkkoon on vaatinut uskallusta, luovuutta ja venymistä. Luonnollisesti se on vaatinut asennetta myös opiskelijoilta: opiskelijat osoittivat luottamusta koulutukseen, tarttuivat ojennettuun 'virtuaalikäteen' ja heittäytyivät prosessiin mukaan. 

Vastoin ennakko-odotuksia tulos oli kaikin puolin rohkaiseva.  Teams'issä käydyissä keskusteluissa uskallettiin pohtia ja kyseenalaistaa; rakentavasti ja toisia kuunnellen ja heitä myös kuullen. Aikamoinen saavutus vain tunnin mittaisissa koulutusrupeamissa! Kevät lupaa merkityksellistä koulutuksen jatkoa syksylle. Kaakkoon on rakentumassa aikamoinen mentoriporukka  – nimi voi vielä vaihtua mentorista joksikin muuksi, mutta mentoreiden motivaatio on kohdallaan ja se kantaa.

Kesälomien jälkeen Kohtaavan asiakastyön mentorit jatkavat kouluttautumista ja prosessin eteenpäinviemistä suunnittelemalla Kohtaavan asiakastyön työpajoja Kaakkois-Suomen TE-palveluiden henkilöstölle. Lopputuloksen näemme ja koemme myöhemmin. Tässä ollaan jonkin merkityksellisen äärellä.

- Paula Juvakka
Asiantuntija, Pakolaistausaisten ohjaus -hanke.
Kaakkois-Suomen TE-toimisto