Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Virtaamat kasvussa pääsiäisen aikaan Pohjois-Pohjanmaalla, tulvatilanne maltillinen (Pohjois-Pohjanmaa)

Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa lumien sulaminen on jo edennyt pitkälle ja virtaamat ovat lievässä kasvussa. Kala-, Pyhä-, Siika- ja Temmesjoella virtaamahuippu saavutetaan pääsiäisen aikaan, mutta ennusteiden mukaan virtaamat ovat jäämässä selvästi alle keskimääräisen kevättulvahuipun. Osassa jokivesistöistä on vielä jäitä, mutta niiden arvioidaan sulavan paikoilleen, jolloin ainakaan isompia jääpatoja ei muodostuisi.

Oulujoen pohjoispuolisilla vesistöillä, kuten Sanginjoella ja Kiiminkijoella, virtaamien arvioidaan olevan korkeimmillaan pääsiäisen jälkeisellä viikolla. Kiiminkijoella jäiden lähtöä ennustetaan pääsiäispyhille.

Koillismaalla lumien sulaminen ei ole vielä kunnolla alkanut. Ajankohtaan nähden selkeästi tavanomaista lämpimämpi sää aikaistaa tulvahuippuja Iijoen vesistöalueella, jossa tulvahuippu saavutetaan ennusteiden mukaan vapun tienoilla. Tulvasta on Iijoella tulossa ennusteiden mukaan keskimääräinen, mutta mahdollisten vesisateiden myötä tilanne voi muuttua.

Vesitilanne ja ennusteet verkossa:

Lisätietoja:

Vesivararyhmän päällikkö Heli Harjula, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 029 503 8430 (tulvien kokonaistilanne)

Vesitalousasiantuntija Timo Hampinen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 050 396 3006 (Siikajoki ja pohjoisemmat vesistöt)

Vesitalousasiantuntija Mikko Hinkkanen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 038 817 (Kalajoki ja Pyhäjoki)


Regional information