Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Tuuloksen kiertotalouspuiston YVA-menettely alkanut (Häme)

Paadenkolu Oy on toimittanut Hämeen ELY-keskukseen ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisen arviointiohjelman (YVA-ohjelman) Hämeenlinnan Tuulokseen sijoittuvasta kiertotalouspuistohankkeesta. Kiertotalouspuiston toimintoihin kuuluvat erilaisten jätteiden vastaanotto, käsittely ja loppusijoitus sekä turpeen ja maa-ainesten otto sekä käsittely. Vastaanotettavia materiaaleja hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan myös alueen rakenteissa. Hankealueelle suunnitellaan myös lumen- ja maankaatopaikkaa sekä puuterminaalitoimintaa.

YVA-ohjelma on hankkeesta vastaavan Paadenkolu Oy:n suunnitelma siitä, mitä ympäristövaikutuksia aiotaan selvittää ja millä menetelmillä arviointimenettelyn aikana. Hanketta ja arviointiohjelmaa esitellään tiistaina 5.2.2019 kello 18-20. Kauppakeskus Tuulosessa (2. kerroksen kokoustilat) (Tuulosentie 1, Tuulos). Tilaisuudessa on kahvitarjoilu kello 17.30 alkaen.

YVA-ohjelma on luettavissa 28.1.-27.2.2019 välisenä aikana Hämeenlinnan kaupungin palvelupiste Kastellissa (Palokunnankatu 16, Hämeenlinna), sekä Hämeenlinnan kaupungin verkkosivuilla. YVA-ohjelmaan voi tutustua myös Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa (Wetterhoffinkatu 2, Hämeenlinna) ja Tuuloksen kirjasto-palvelupisteessä (Pannujärventie 10, Tuulos). Arviointiohjelma ja ELY-keskuksen siitä myöhemmin antama lausunto julkaistaan sähköisesti myös ympäristöhallinnon verkkosivuilla: www.ymparisto.fi/tuuloksenkiertotalouspuistoYVA

Ohjelmasta voi esittää mielipiteitä toimittamalla ne Hämeen ELY-keskukseen 27.2.2018 mennessä sähköisesti kirjaamo.hame(at)ely-keskus.fi tai osoitteeseen Hämeen ELY-keskus, PL 29, Kirkkokatu 12, 15141 Lahti.

Lisätietoja

Jarno Kattelus, Paadenkolu Oy (hankkeesta vastaava), puh. 050 030 3567, kattelus(at)arwo.fi

Janne Huttunen, Envineer Oy (YVA-konsultti), puh. 050 5700 014, etunimi.sukunimi(at)envineer.fi

Kirsi Lehtinen, Hämeen ELY-keskus (yhteysviranomainen), puh. 0295 025 202, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Tiedotus

Miira Pakkala, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 176


Regional information