Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Tarasten Kiertotalousalue Oy:n YVA-arviointia on täsmennettävä (Pirkanmaa)

Pirkanmaan ELY-keskus antoi lausuntonsa Tarasten Kiertotalousalue Oy:n Kangasalan Kiertotalousalue -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Hankevastaavan esittämä arviointiohjelma kattaa keskeiset YVA-menettelyssä selvitettävät asiat. Ympäristövaikutusten arviointi laaditaan arviointiohjelman ja siitä annetun yhteysviranomaisen lausunnon perusteella.

Tarasten Kiertotalousalue Oy suunnittelee uutta kiertotalousaluetta ja jätteenkäsittelyä Tampereen ja Kangasalan rajalle. Suunniteltavalla noin 65 hehtaarin laajuisella hankealueella esikäsitellään, loppusijoitetaan ja hyödynnetään pilaantuneita maita, rakennus- ja purkujätteitä, teollisuuden jätteitä, tuhkia ja kuonia sekä ylijäämämaita. Alueelle sijoitetaan lisäksi tavanomaisen ja vaarallisen jätteen kaatopaikat sekä energiapuuterminaali. Vastaanotettavan jätteen maksimäärä on 470 000 tonnia vuodessa, josta vaarallisen jätteen osuus on maksimissaan 188 000 tonnia vuodessa.

Pirkanmaan ELY-keskus yhteysviranomaisena nosti lausunnossaan esiin, että hankkeen lähtötietoja ja hankekuvausta on tarkennettava, jotta keskeiset ympäristövaikutukset voidaan arvioida. ELY-keskus korostaa, että vaikutusten arvioinnin perusteella on varmistuttava siitä, että hanke mahdollistaa yleiskaavassa lähistölle suunniteltujen toimintojen kuten uusien asuinalueiden kehittämisen. Ihmisten elinoloihin vaikuttavia tekijöitä, hajua, pölyä ja melua, tulee tarkastella kattavasti. Yhteysviranomainen katsoo, että arvioinnin laadinnassa tulee kiinnittää huomiota rakentamisen aikaisiin vaikutuksiin sekä maa- ja kiviainesten ottamiseen. ELY-keskus kehotti lausunnossaan estämään ja lieventämään jätteenkäsittelytoiminnan pohjavesi- ja vesistövaikutuksia normaali- ja poikkeustilanteissa. Arvioinnissa tulee huomioida luontoarvoihin kohdistuvat vaikutukset. Arviointimenettelyn tavoitteena on, että haitalliset ympäristövaikutukset arvioidaan ja parhaan mukaan ennaltaehkäistään jo hankkeen suunnitteluvaiheessa.

Lähiympäristön asukkaat ovat olleet huolissaan hankkeen mahdollisista vaikutuksista alueen viihtyvyyteen mm. mahdollisten hajuhaittojen, kasvavan liikenteen, melun ja vesistövaikutusten osalta, jotka nousivat esille myös YVA-yleisötilaisuudessa. ELY-keskus sai arviointiohjelmasta kymmenen lausuntoa ja mielipidettä viranomaisilta, yhteisöltä ja yksityisiltä kansalaisilta.

Yhteysviranomaisen lausunto on kokonaisuudessaan luettavissa hankkeen YVA-sivuilla www.ymparisto.fi/TarastenkiertotalousalueYVA sekä Kangasalan teknisen keskuksen asiakaspalvelussa, Tampereen Palvelupiste Frenckellissä, Kangasalan pääkirjastossa, Tampereen pääkirjasto Metsossa ja Pirkanmaan ELY-keskuksessa.

YVA-menettely jatkuu arviointiselostuksen laadinnalla. Arviointiselostus tulee kertomaan, millaisia ovat hankkeen merkittävät ympäristövaikutukset vaihtoehdoittain. Arvioinnin pohjana käytetään arviointiohjelmaa ja ELY-keskuksen lausuntoa, jossa on huomioitu saadut mielipiteet ja lausunnot. Arviointiselostus tulee nähtäville edellä mainittuihin paikkoihin ja ympäristöhallinnon Internet-sivuille todennäköisesti syksyllä 2019. Arviointiselostuksesta on mahdollisuus antaa mielipiteitä ja viranomaislausuntoja.

Lisätietoja:

www.ymparisto.fi/TarastenkiertotalousalueYVA

Mervi Sivula, Pirkanmaan ELY-keskus (YVA-yhteysviranomainen), puh. 0295 036 011 [email protected]


Alueellista tietoa