Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Niska- ja Suolajärven alimmat vedenkorkeudet nousevat (Kaakkois-Suomi)

Korkein hallinto-oikeus teki 11.1.2019 päätöksen liittyen valitukseen Kouvolassa, Verlan pohjoispuolella sijaitsevan  Niska- ja Suolajärven juoksutusehtojen muuttamista koskevassa asiassa. Valitus hylättiin ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen 6.4.2016 mukaiset uudet juoksutusehdot ovat näin tulleet voimaan.

Niska- ja Suolajärvellä usein toteutuvat kaikkein alhaisimmat vedenkorkeudet jäävät nyt uusien juoksutusehtojen johdosta pois ja vedenkorkeus on kuivempina aikoina noin 15-20 cm ylempänä kuin aiemmin. Muilta osin juoksutusehdot säilyvät ennallaan.

Ranta-asukkaat aktiivisia

Hanke sai alkunsa Niska- ja Suolajärven ranta-asukkaiden aloitteesta ja aktiivisuudesta. Vuonna 2009 ranta-asukkaista koostunut työryhmä yhteistyössä silloisen Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen sekä KSS Energia Oy:n kanssa järjestivät ranta-asukkaille kyselyn alimpien vedenkorkeuksien korottamiseen liittyen.  Kyselyn tuloksena oli, että yli 600 kiinteistön omistajaa kannatti ja antoi suostumuksensa hankkeelle. Vastustaneita oli tuolloin noin 10 ja sellaisia, joilta vastausta ei saatu, oli noin 50. Hankkeen saaman kannatuksen vuoksi katsottiin perustelluksi viedä hanketta eteenpäin. Monien suunnittelu- ja selvitysvaiheiden jälkeen KSS Energia Oy vuonna 2015 jätti hakemuksen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle.

Vaikutusten arviointi ja suunnittelu ELY-keskukselta

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on vastannut muutoksen suunnittelusta ja vaikutusten arvioinnista. KSS Energia Oy juoksutusluvan haltijana on ollut hankkeen alusta lähtien selvitystyössä mukana ja hakenut yhteistyössä ratkaisua asian edistämiseksi. Tavoitteena on ollut Niska- ja Suolajärven ranta-asukkaita sekä Sonnanjoen haaran luonnonympäristöä ja virkistyskäyttöä mahdollisimman paljon hyödyttävä ratkaisu.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lupa 6.4.2016 löytyy osoitteesta https://tietopalvelu.ahtp.fi/Lupa/

Lisätietoja

Johtava vesitalousasiantuntija Jukka Höytämö
P. 0295 029 235

s-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi


Alueellista tietoa