Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Maanantaina 13.5. alkavat päällystystyöt kantatiellä 43 Euran ja Kiukaisten välillä ja valtatiellä 2 Salkolan kohdalla (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Päällystystyöt alkavat kantatiellä 43 Euran ja Kiukaisten välillä maanantaina 13.5. Tietä päällystetään n. 7,0 kilometrin matkalla. Työ kestää viisi päivää. Lisäksi ensi viikolla alkaa päällystystyöt valtatiellä 2 Salkolan kohdalla n. 2,0 km:n matkalla. Työ kestää kolme päivää. Töitä tehdään päivä- ja ilta-aikaan, joten tielläliikkujien on syytä varautua viivästyksiin.

Työt jatkuvat edelleen myös maantiellä 213 Alastaron ja Virttaan välillä ja työ valmistuu keskiviikkona 15.5. Näillä kaikilla kohteilla tie on päällystettävällä osuudella kaksikaistainen ja liikenne pysäytetään kummastakin suunnasta vuorotellen. Paikalla on liikenteenohjaus. Töitä tehdään päivä- ja ilta-aikaan, joten tielläliikkujien on syytä varautua viivästyksiin.

Työmaiden kohdalla on alennettu nopeusrajoitusta ja tielläliikkujien on syytä noudattaa varovaisuutta työmaan läheisyydessä ajaessaan. Nopeusrajoitukset palautetaan ennalleen vasta kun tiemerkinnät on maalattu eli noin viikko päällystystöiden jälkeen. Mahdollinen sade voi sotkea aikataulun, sillä päällystystöitä ei voida tehdä kovalla sateella. Sade voi myös viivästyttää tiemerkintöjen tekemistä, sillä tiemerkintöjä voidaan maalata ainoastaan kuivalla kelillä.

Lisää tietoa teiden päällystämisestä löytyy verkkosivuilta. Viestimme aktiivisesti myös twitterissä @VarsinaisELY.

Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, päällysteinsinööri Tero Ahokas, p. 040 503 8843 ja kunnossapitoasiantuntija Jukka Heikkilä, p. 040 727 6061


Alueellista tietoa