Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Nopean toiminnan joukot liikkeelle Porin seudun työllisyystilanteen helpottamiseksi (Satakunnan ELY-keskus)

Alueen keskeiset viranomaiset ja elinkeinotoimijat kokoontuivat viime aikoina heikentymisen merkkejä osoittaneen Porin seudun työllisyystilanteen johdosta ja päättivät ottaa tehostetusti käyttöön ns. nopean toiminnan joukkojen toimintamallin, jota on käytetty menestyksellä yrityksiä kohdanneissa merkittävissä muutostilanteista.  Kyseistä toimintamallia käytettiin hyvin tuloksin esim. Digian lopetettua Porissa toimineen yksikkönsä kaksi vuotta sitten. Prosessin lopputilanteessa hyvin pieni osa muutoksen kohteena olevasta henkilöstöstä jäi työttömäksi. Suurin osa työllistyi alueen yrityksiin tai kouluttautui uuteen ammattiin. Myös uusia yrityksiä syntyi prosessin aikana.

Toimintamallissa panostetaan monen eri toimijan yhteistyönä uusien työpaikkojen, markkinoiden ja asiakkaiden löytymiseen sekä ura-, koulutus- ja yrittäjyysvaihtoehtojen tarjoamiseen muutoksen kohteena oleville yrityksille ja niiden henkilöstölle. Porin seudulla aktiivisia toimijoita nopean toiminnan joukoissa ovat Satakunnan TE-toimisto, ELY-keskus, Satakuntaliitto, Prizztech Oy, kunnat sekä oppilaitokset.

Olennaista toimintamallissa on viedä tietoa oikea-aikaisesti käytettävissä olevista palveluista työntekijöille, jotka ovat vaarassa menettää työnsä. Tieto TE-toimiston käytettävissä olevista palveluista ja muutosturvan piirissä olevien oikeuksista on tärkeää saada mahdollisimman ajoissa muutoksen kohteena olevalle henkilöstölle, mutta myös tietoa erilaisista työllistymis-, koulutus- ja yrittäjyysvaihtoehdoista voidaan monen toimijan yhteistyönä viedä muutoksen kohteena oleville työpaikoille jo ennen kuin henkilöstövähennykset toteutuvat, mikäli yrityksen ja sen henkilöstön kanssa asiasta sovitaan.

Toimintamallissa autetaan myös muutostilanteessa olevaa yritystä.  Työnantajan on huolehdittava siitä, että työntekijät saavat riittävästi oikeaa tietoa muutosturvasta ja sen toimintamallista. Monet henkilöstöään vähentämään joutuvat yritykset ovat valmiita panostamaan irtisanottavan henkilöstön työllistymiseen esim. rahoittamalla koulutusta ja muita tukitoimia. TE-toimisto suunnittelee tapauskohtaisesti palvelut yhdessä työnantajan kanssa.

Mittavissa muutostilanteissa erityisen tärkeää löytää uusia työpaikkoja vapautuvalle henkilöstölle. Monet yritykset ovat alueen toimijoiden kokemusten mukaan kiinnostuneita vapautuvasta henkilöstöstä, mutta työvoimaa ei aina haluta hakea julkisesti.  Elinkeinotoimijoiden yhteistyönä voidaan kartoittaa alueen muissa yrityksissä olevia "piilotyöpaikkoja" ja tarjota tietoa käytettävissä olevasta työvoimasta sellaisille yrityksille, jotka haluaisivat sijoittua Satakuntaan tai rekrytoida täältä työvoimaa. Tähän tähtääviä toimintamalleja on tarkoitus kehittää nopean toiminnan joukkojen toimesta. Valtiolta odotetaan rahoitusta tehostettujen toimien rahoitukseen.

Lisätietoja antavat:

  • ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus, puh 0295 022 111, 044 712 4120
  • johtaja Markku Lehtonen, Satakunnan TE-toimisto, puh 0295 045 093, 050 396 2800
  • muutosturva-asiantuntija Juri Raikkerus, puh 0295 045 136, 050 396 2795
  • toimitusjohtaja Risto Liljeroos, Prizztech Oy, puh 044 710 5310
  • elinkeinojohtaja Kristian Vainio, Porin kaupunki, puh 044 701 1018
  • aluekehitysjohtaja Heikki Juurinen, Satakuntaliitto, puh 0500 555 074

Regional information