Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Pohjois-Karjalan vienti hyvällä tasolla vuonna 2012 (Pohjois-Karjalan ELY-keskus)

Pohjois-Karjalan teollisuuden viennin positiivinen kehitys päättyi vuoden 2012 aikana, mutta säilyi hyvällä tasolla verrattuna aiempiin vuosiin. Maakunnan kokonaisviennin arvo oli 1135,1 miljoonaa euroa. Laskua edelliseen vuoteen tuli 4,9 prosenttia (1193,9 miljoonaa euroa 2011).

Maakunnan viennin kehitys oli viime vuonna valtakunnallista kehitystä heikompi, sillä valtakunnan tasolla vientitaso säilyi ennallaan verrattuna aiempaan vuoteen. Vuoden 2012 vienti oli kuitenkin lähellä taantumaa edeltävien hyvien vuosien tasoa. Pohjois-Karjalan viennille merkittävän metallin toimialan vienti laski ja samoin tapahtui metsäteollisuuden tuotteiden kohdalla. Yritysten antamien vastausten mukaan 52 % vastaajista arvioi vientinsä kasvavan tulevan vuoden aikana. Maakunnan vienti on edelleen voimakkaasti keskittynyttä. Viennistä noin 73 % tekee 10 suurinta vientiyritystä.     

Koko maan vienti säilyi viime vuonna 56,8 miljardiin euron tasolla eli samana kuin edellisenä vuonna. Valtakunnallisesti viennin arvo on sen sijaan yhä selvästi pienempi kuin vuosina 2006-2008 (Tullihallituksen tilastoyksikkö 7.2.2013).

Metalli- ja metsäteollisuuden vienti laskussa

Pohjois-Karjalalle merkittävän metalliteollisuuden vienti laski vuoden 2011 ennätystasosta lähes  10 %. Toimialan osuus kokonaisviennistä ylsi 41 %:n tasolle, joka on vuoden 2011 tasoa lähellä (43 %, 2011). Viennin arvo oli 462 miljoonaa euroa (511,9 milj. euroa, 2011).

Metsäteollisuustuotteiden vienti laski myös hieman, 2,1 %, arvo oli 445,0 miljoonaa euroa (454,3 milj. euroa, 2011). Metsäteollisuuden tuotteiden osuus maakunnan viennistä oli 39,2 % (38,1 %, 2011).

Kivi- ja kaivannaisteollisuudessa positiivista kehitystä

Kivi- ja kaivannaisteollisuudessa oli rohkaisevaa kasvua vuonna 2012. Toimialan vienti kasvoi 28,4 % (-4,7 %, 2011). Viennin arvo vuonna 2012 oli 44,2 miljoonaa euroa (34,4 miljoonaa euroa, v. 2011).

Kivi- ja kaivannaisteollisuuden osuus koko viennistä oli 3,9 %. Pitkän aikavälin kehitysnäkymät kiviteollisuudessa ovat edelleen erittäin positiiviset kaivosten toiminnan kehittyessä maakunnassa ja energian säästötavoitteiden kasvaessa.

Muovi-, kumi ja kemianteollisuus laskivat

Muovi-, kumi- ja kemianteollisuuden yritysten vienti laski vuonna 2012, laskua oli 6 %. Toimialan viennin kokonaisarvo oli noin 157,5 miljoonaa euroa (167,6 milj. euroa 2011). Toimialan osuus kokonaisviennistä säilyi edelleen n. 14 %:ssa.

Muun teollisuuden vienti kasvoi edelleen

Maakunnan muun teollisuuden vienti kasvoi vuoden 2012 aikana. Muuhun teollisuuteen tilastoitavia toimialoja ovat elintarvike-, elektroniikka-, ICT- ja tekstiiliteollisuus. Toimialan yritysten vienti oli 2012 noin 26,3 milj. euroa (25,7 milj. euroa, 2011). Kasvua oli 2,4 % edelliseen vuoteen verrattuna. Muun teollisuuden osuus maakunnan viennistä vuonna 2012 oli hieman yli 2 %.

EUn taloustilanne näkyy vientiluvuissa

Pohjois-Karjalan yritysten vienti suuntautui kyselyn perusteella valtaosin edelleen EU-maihin noin 55,2 % (62 %, 2011), vaikka vienti EU-maihin laski 9,5 % edelliseen vuoteen verrattuna. EU- ja EFTA-maihin suuntautuneen viennin arvo vuonna 2012 oli yhteensä 668,5 miljoonaa euroa (738 milj.€ 2011). Laskua oli 9,4 %. Vuoden 2012 viennin arvosta huomattavin osa koostui edelleen metsä- ja metalliteollisuuden tuotteista.

Pohjois-Karjalan yritysten Venäjän vienti laski voimakkaasti vuonna 2012. Venäjälle vievien yritysten määrä säilyi viimevuotisella tasolla. Vastanneista 108 yrityksestä 48 yrityksellä oli toimituksia Venäjälle. Vuonna 2012 viennin arvo Venäjälle oli 83,7 miljoonaa euroa (99,5 milj. euroa, 2011). Vienti laski siis vuoden 2011 tasosta 15,9 %. Yli 60% viennistä oli metalliteollisuuden tuotteita. Venäjä oli neljänneksi suurin vientimaa viennin osuuden ollessa 7,4 % kokonaisviennistä. Pohjois-Karjalan Venäjän viennin huippuvuosi oli vuonna 2008, jolloin vienti oli 151,5 miljoonaa euroa. Koko maan viennissä Venäjä oli toiseksi suurin vientimaa 10 %:n osuudella.

Tärkeimmät maakunnan vientimaat olivat vuonna 2012 Saksa, osuus 13,9 % (14,2%, 2011), Ruotsi 13,0 % (12,7 %, 2011), Kiina 10,2 % ja Venäjä 7,4 % (8,3 %, 2011). Koko maan tasolla Venäjä oli vuonna 2012 toiseksi suurin vientimaa 10 %:n osuudella. Valtakunnallisesti ykkössijalla oli Ruotsi ja kolmossijalla Saksa. Ruotsiin suuntautui 11,1 % Suomen viennistä vuonna 2012 (Tullihallitus 7.2.2013).

Muita maakunnan merkittäimpiä viennin kohdemaita olivat: Iso-Britannia 6,2 %, Ranska 5,6 % ja Yhdysvallat 4,5 %. Etelä-Amerikan valtioista eniten Pohjois-Karjalasta vietiin Brasiliaan (12 yritystä). Aasian suunnalla suurimpia vientimaita olivat Kiina ja Japani. Kiinaan vienti on kasvanut erittäin merkittävästi vuoden 2012 aikana. Kasvua edelliseen vuoteen on lähes 67 %. Kiina olikin Pohjois-Karjalan kolmanneksi tärkein viennin kohdemaa vuonna 2012. Valtaosan Kiinan viennistä syntyy metsäteollisuuden tuotteiden viennistä. BRIC-maihin suuntautui maakunnan viennistä 19 %  (15,3 % 2011). Kasvua oli 20 %. Venäjän osuus oli BRIC-maihin viennissä 39% ja Kiinan osuus kasvoi suurimmaksi 53,5 %:iin (38 %, 2011). Kyselyyn vastanneet yritykset veivät tuotteitaan yhteensä 112 eri maahan.

Tulevaisuuden näkymät vaihtelevat

Kyselyssä yrityksiä pyydettiin arvioimaan myös viennin kehitysnäkymiä seuraavan vuoden aikana. Kaikista yrityksistä 52 % arvioi viennin kasvavan (48%, 2011). Vastaajista 32 % arvioi viennin pysyvän ennallaan (36 %, 2011), 5 % arvioi vähenevän (5 %, 2011)  ja 11 % ei osannut sanoa. Uuteen maahan viennin aloittamista suunnittelee kaikista vastanneista yrityksistä 34 % (2011, 47 %).

Kyselyn vastauksia hyödynnetään kehittämistyössä

Aineisto koottiin ELY-keskuksen Pohjois-Karjalan vientiyrityksille tehdyn kyselyn pohjalta. Vienniksi tilastossa on luettu teollisuusyritysten Suomen rajojen ulkopuolelle toimitetut ja laskutetut toimitukset. Kysely lähetettiin 270 yritykselle, ja siihen vastasi 108 yritystä.  Kyselyyn vastanneiden määrä oli aikaisempien vuosien tasolla. Vientiä harjoittavat yritykset työllistivät vuonna 2012 maakunnassa noin 7200 henkilöä (v. 2010/7100)

Kyselyn avulla koottu tieto antaa kattavan kuvan kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavien yritysten viime vuoden viennin tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä Pohjois-Karjalassa. Saatuja tietoja hyödynnetään laajasti maakunnassa, yritysten kansainvälistymistavoitteiden avustamisessa ja yrityksille tarjottavien palvelujen sekä yritysten toimintaympäristön  kehittämisessä. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksessa yritysten kansainvälistymistä tuetaan neuvonnalla, valmennuksella, tuotteistetuilla asiantuntijapalveluilla sekä myöntämällä rahoitusta yritysten kansainvälistymistä edistäviin kehittämis- ja tutkimushankkeisiin.

Vientiyrityskyselyn diaesitys (pdf, 58 kt)

Lisätiedot:     

kansainvälistymisasiantuntija Tapio Kinnunen
puh. 0295 026 063
tapio.kinnunen(ät)ely-keskus.fi                                                              


Alueellista tietoa