Navigointivalikko
Uutiset 2014

Uutiset 2014

Uutiset

Yhä useammalla alalla ylitarjontaa työnhakijoista

Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreimman Ammattibarometrin (2/2014) mukaan työvoimapula jatkuu erityisesti sosiaali- ja terveysalan ammateissa. Arvion mukaan suuresta työvoimapulasta kärsivät myös myyntiedustus ja puhelinmyynti. Työvoiman ylitarjonta on edelleen yleisintä toimistotyössä. 

Työ- ja elinkeinoministeriön Ammattibarometri-järjestelmään on koottu työ- ja elinkeinotoimistoissa tehdyt arviot noin 200 työelämän keskeisestä ammatista. Barometrissa arvioidaan ammattien kehitysnäkymiä, työvoiman saatavuusnäkymiä sekä alueellista tilannetta seuraavan puolen vuoden aikana. Arvio perustuu kesäkuun alun tilanteeseen.

Jatkuvana kehityssuuntana kolmen vuoden ajalta on ollut, että työvoimapulasta kärsivien ammattien lista lyhenee, ja lista ylitarjonta-ammateista kasvaa.15 yleisimmän pula-ammatin listalla on edelleen kymmenen sosiaali- ja terveysalan ammattia. Pulan lääkäreistä ja sairaanhoitajista oli helmikuun barometrissa arvioitu pienentyneen, mutta nyt tarve on kasvanut jälleen suureksi. Lisäksi pulaa on muun muassa sosiaalityöntekijöistä, lastentarhanopettajista ja psykologeista. Myös eri alojen yrittäjien kysynnän ennakoidaan lähiaikoina kasvavan.

Toimistotyöntekijöiden lisäksi tietoliikenne- ja elektroniikka-asentajien ylitarjonta on lisääntynyt. Työntekijöiden tarve alalla, joka vielä 2000-luvun alussa kärsi työvoimapulasta, on rakennemuutosten seurauksena kääntynyt päinvastaiseksi. 

Ylitarjonta-ammattien listalla ovat nousussa myös muun muassa konepuusepät, lehdentoimittajat ja matkatoimistovirkailijat. Ylitarjontaa ennakoidaan lähiaikoina olevan myös postinkantajista ja -lajittelijoista sekä yliopisto- ja korkeakouluopettajista.

Lue lisää:


Alueellista tietoa