Navigointivalikko
Uutiset 2014

Uutiset 2014

Uutiset

Sattumalta suutariksi (Pirkanmaan ELY-keskus)

Joskus oma ammatti löytyy aivan sattumalta. Niin kävi yrittäjä Liisa Lahdelle, joka selaili eräänä iltana vuonna 2008 Tampereen opiskelutarjontaa. Listalta viimeisenä löytyivät suutariopinnot. Ajatus sytytti saman tien, vaikkei Lahti ollut koskaan aiemmin ajatellutkaan suutarin ammattia. Nyt Lahti on toiminut suutarina kolme vuotta. Yrittäjäksi hän ryhtyi huhtikuussa 2014.

– En koskaan haaveillut yrittäjyydestä, vaan se tuli suutarin ammatin mukana. Yrittäjyys on tässä ammatissa lähes ainoa keino työllistyä. Olin aluksi muilla töissä, mutta huomasin, että minulla on halu tehdä asioita omalla tavalla, Lahti kertoo.

Lahti osti liikkeen edelliseltä työnantajaltaan. Ajatus ennätti muhia jonkin aikaa ja sitä siivitti tieto alan huonosta työllisyystilanteesta. Jossain vaiheessa Lahti joutui tekemään puoli vuotta töitä kahdessa eri suutariliikkeessä ansaitakseen elantonsa.

– Oli onnekas sattuma, että pystyin ostamaan tämän suutariliikkeen. Toiminta ja asiakkaat olivat valmiina ja työympäristö pysyi samana. Työtehtävätkään eivät ole kauheasti muuttuneet, mitä nyt kirjanpidon ja paperitöiden kanssa on totuttelua. Suurin muutos on se, että voin tehdä asioita omalla tyylilläni. Asiakkaista päätellen tekemäni valinnat ovat olleet oikeita.

Ensimetristä ja Oma Yritys-Suomesta apua aloittavalle yrittäjälle

Kun Lahti alkoi vakavammin pohtia yrittäjyyttä, hän otti yhteyttä Pirkanmaan TE-toimistoon. Siellä hän tapasi yritysneuvoja Jarmo Lepistön, joka kartoitti hänen tilanteensa ja ohjasi hänet sitten Tampereen seudun Uusyrityskeskus Ensimetriin.

– Ensimetri oli minulle kaikista tärkein apu. Siellä neuvottiin kädestä pitäen, mitä pitää ottaa huomioon ja mitä lomakkeita täytyy täyttää. On upeaa, että meillä on mahdollisuus saada ilmaista tukea ja neuvontaa yritystoimintaan. Myös edelliset työnantajani auttoivat paljon käytännön asioissa ja heiltä pystyin kysymään suutarialaan liittyviä asioita, Lahti kertoo.

Ensimetrissä Lahti tutustui ensimmäistä kertaa myös Oma Yritys-Suomi -palveluun. Hän teki palvelussa yrittäjyystestin, haki toimialatietoa ja laati liiketoimintasuunnitelman. Parasta oli se, että tieto säilyi yhdessä paikassa, eikä paperityötä tullut lisää.

– On nykypäivää, että liiketoimintasuunnitelman voi tehdä verkossa ja tallentaa sinne. Oma Yritys-Suomi -palvelun liiketoimintasuunnitelmassa oli hyvin jäsennellyt kysymykset, ja se haastoi miettimään oman yrityksen heikkouksia ja ominaisuuksia realistisesti. Palvelu toimii hyvin myös tiedonhaussa.

Pirkanmaa edelläkävijä Oma Yritys-Suomen käyttöönotossa

Myös Lepistö kokee, että Oma Yritys-Suomi -palvelu on hyvä apu yrittäjälle. Hän ohjaa asiakkaita systemaattisesti palvelun pariin omassa neuvontatyössään. Oma Yritys-Suomi -palvelu tuli Lepistölle tutuksi jo kesällä 2013, kun Pirkanmaan TE-toimisto oli mukana pilotoimassa sitä. 

– Pilotti taisi jäädä vähän päälle, sillä Pirkanmaa on palvelua eniten käyttävä taho Suomessa. Me uskomme palveluun ja haluamme viedä sitä eteenpäin. Minusta on erinomainen asia, että asiakkaat voivat hoitaa yritysasioita keskitetysti yhdessä paikassa. Oma Yritys-Suomi -palvelussa voi muun muassa hakea erilaisia lupia, starttirahaa ja muuta julkista rahoitusta sekä verkostoitua toisten yrittäjien ja viranomaisten kanssa. 

Eikä Oma Yritys-Suomi -palvelu tarjoa apua pelkästään yrityksen perustamiseen, vaan myös yritystoiminnan kehittämiseen ja kansainvälistämiseen. Ehkä Lahtikin löytää itsensä vielä uudestaan palvelun parista.

– Minulla on suunnitelmissa laajentaa toimintaani tuottamaan Roller Derby -rullaluistinten suojia. Elättelen toivoa osa-aikaisesta työntekijästä, jotta pystyisin keskittymään paremmin toiminnan kehittämiseen, hän sanoo.

Liisan suutariliike sijaitsee Tampereella Linnainmaan Prismakeskuksessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Teksti: Tiina Nikulainen, Viestintätoimisto Manifesto
Kuvat: Tinnu Salonen, Pirkanmaan ELY-keskus


Alueellista tietoa