Navigointivalikko
Uutiset 2014

Uutiset 2014

Uutiset

Soidensuojeluohjelman maastokartoitukset jatkuvat koko maassa (YM ja ELY-keskukset)

Soidensuojelun täydennysohjelman valmisteluun liittyviä maastokartoituksia tehdään tulevana kesänä jokaisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskuksen) alueella. Kartoitettavia soita on lähes tuhat. Pääosa niistä sijaitsee yksityismailla, mutta myös valtion soita tullaan kartoittamaan. Soilta kartoitetaan niiden tilaa, luontotyyppejä, lajistoa ja alueellisia erityispiirteitä.

Kartoituskohteisiin on valittu laajan aineiston pohjalta eri maakuntien parhaat säilyneet suoalueet. Valinnoissa on painotettu nykyisestä suojeluverkosta puuttuvia reheviä ja puustoisia kohteita kuten korpia, lettoja, lähde- ja puronvarsisoita, harjujen lievesoita, maankohoamisrannikon nuoria soita sekä erilaisia piensoiden ryppäitä.

Kesän aikana maastossa työskentelee yli 50 kartoittajaa, yhteensä lähes 10 henkilötyövuoden verran. ELY-keskukset tiedottavat kartoituksista kaikille kohteiden maanomistajille kirjeellä, kuten edellisvuonnakin.

"Suot ovat suomalaisen luonnon omaleimaisimpia elinympäristöjä. Ne tarjoavat kodin suurelle joukolle erilaisia eläin- ja kasvilajeja, joista moni on nykyisin uhanalainen. Myös soiden säilyminen marjapaikkoina, virkistysalueina ja mökkivesien puhtauden takaajana koskettaa meitä suomalaisia. On äärimmäisen tärkeää, että nyt valmisteltavalla soidensuojeluohjelmalla turvaamme arvokkaimpien soittemme säilymisen myös tuleville jälkipolville", sanoo ympäristöministeri Ville Niinistö.

Ehdotus suojeluohjelmasta 2014, toteutus vaiheistetaan kahteen osaan

Soidensuojelutyöryhmä tekee ehdotuksen suojeluohjelmaan valittavista soista sekä niiden suojelun tavoitteista, keinoista, kustannuksista, aikataulusta sekä toteutusvastuista kuluvan vuoden loppuun mennessä. Kohteet valitaan yhtenäisin, luonnontieteellisin perustein aiempina vuosina selvitetyistä ja tulevana kesänä kartoitettavista kohteista.

Ohjelman toteutus jaetaan kahteen osaan. Ensimmäisenä valtioneuvoston yleisistuntoon viedään kiireisimmin suojelua kaipaavia Etelä-Suomen suoalueita koskeva päätös, ja toisessa vaiheessa Pohjois-Suomen suoalueita koskeva päätös. Molempia vaiheita edeltää julkinen kuuleminen lausuntokierroksineen. Ensimmäisen vaiheen toteutus alkaa vuonna 2015. Kaikkiaan ohjelman toteutus jakautuu noin 10 vuodelle.

"Kaksivaiheisella toteutuksella varmistetaan, että soidensuojelun täydennysohjelmalle on täysi rahoitus toteuttaa se suunnitellussa laajuudessaan ja luonnon monimuotoisuutta parhaalla tavalla turvaten. Alustava arvio on vähintään sadan tuhannen hehtaarin lisäsuojelusta arvokkaimmille soillemme, millä varmistamme keskeisen kansallisen luontoperinnön säilymisen rikkaana lapsillemme", ministeri Niinistö iloitsee.

Suojeluohjelmaan valitaan luonnonsuojelulain mukaisesti soita, joiden luontoarvoilla on valtakunnallista merkitystä. Keskeisiä valinta- ja rajauskriteerejä ovat soiden luontotyypit ja lajisto, luonnontilaisen suon ja suonreunojen määrä, soiden keskinäinen kytkeytyneisyys sekä ojitettujen suon osien ennallistamistarve. Valinnassa painotetaan myös soiden alueellisia erityispiirteitä.

Soidensuojelun täydennysohjelma on ensimmäinen luonnonsuojelulain mukainen kansallinen suojeluohjelma.  Ohjelmalla paikataan nykyisen suojeluverkoston alueellisia ja laadullisia puutteita sekä parannetaan suojelusoiden kytkeytyvyyttä ja säilyvyyttä. Suoluonnon tila on huono erityisesti Etelä-Suomessa.

Lisätietoja

Ympäristöneuvos Aulikki Alanen, ympäristöministeriö
[email protected], p. 0295 250 333

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
sähköpostit muotoa: [email protected]

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus: luonnonsuojeluryhmän päällikkö Leena Rinkineva-Kantola,
p. 0295 027 920

Etelä-Savon ELY-keskus: biologi Arto Ustinov, p. 0295 024 239

Hämeen ELY-keskus: ylitarkastaja Esa Pynnönen, p. 0295 025 219

Kaakkois-Suomen ELY-keskus: biologi Kimmo Inki, p. 0295 029 238

Kainuun ELY-keskus: biologi Maarit Vainio, p. 0295 023 893

Keski-Suomen ELY-keskus: biologi Johanna Hallman, p. 0295 024 733

Lapin ELY-keskus: luonnonsuojelupäällikkö Päivi Lundvall p. 0295 037 430

Pirkanmaan ELY-keskus: ylitarkastaja Marja-Liisa Pitkänen, p. 0295 036 162

Pohjois-Karjalan ELY-keskus: biologi Saara Heräjärvi, p. 0295 026 189 (21.5. alkaen)

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus: luonnonsuojeluyksikön päällikkö Eero Melantie,
p. 0295 038 377

Pohjois-Savon ELY-keskus:  ympäristöylitarkastaja Antti Lammi, p. 0295 026 819

Uudenmaan ELY-keskus: ylitarkastaja Ilpo Huolman, p. 0295 021 393

Varsinais-Suomen ELY-keskus: ylitarkastaja Olli Mattila, p. 0295 022 902 (Varsinais-Suomi)
ja ylitarkastaja Juha Manninen, p. 0295 022 901 (Satakunta)


Alueellista tietoa