Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Pakolaisten sijoittumista Etelä-Savon kuntiin selviteltiin (Etelä-Savon ELY-keskus)

Etelä-Savon ELY-keskus teki kevään aikana kuntakierroksen Etelä-Savon kunnissa maahanmuutto- ja turvapaikka-asioissa. Kierroksen tavoitteena oli saada Etelä-Savoon lisää kuntapaikkoja pakolaisille, erityisesti Etelä-Savon vastaanottokeskuksissa turvapaikkapäätöstä odottaville hakijoille.

Etelä-Savon ELY-keskuksen johto tapasi kunta- ja luottamushenkilöjohtoa kahdeksassa eri tapaamisessa. Keskustelut kuntien kanssa olivat erittäin hyviä ja molemmin puolin antoisia. Tilaisuuksissa käytiin läpi maahanmuutto- ja turvapaikkahakijoiden prosessia, Suomen kokonaistilannetta maahanmuuttokysymyksissä ja viranomaisten toimintaa sekä kuntien valmiuksia vastaanottaa maahanmuuttajataustaista väestöä asumaan kuntaansa.  

Suomeen on tullut vuosina 2015-2016 noin 35 000 turvapaikanhakijaa. Näistä osa on jo poistunut maasta, joko palannut vapaaehtoisesti kotimaahansa tai saanut käännytyspäätöksen (yhteensä noin 5800 henkilöä).

Etelä-Savon ELY-keskuksen strategisena tavoitteena on saada maahanmuutosta 500 uutta maahanmuuttajaa Etelä-Savoon. Luku pitää sisällään työn, opiskelun tai myös perhesiteiden vuoksi Suomeen muuttaneet, kiintiöpakolaisten vastaanoton (125 paikkaa) ja nyt uudet turvapaikanhakijat, jotka saavat oleskeluluvan Suomeen. Etelä-Savossa on tällä hetkellä vastaanottokeskuskissa odottamassa turvapaikkapäätöstä 717 asukasta ja alaikäisyksiköissä 119 lasta- ja nuorta. Etelä-Savossa toimii kolme vastaanottokeskusta: Mikkelissä, Pieksämäellä ja Savonlinnassa. Myönteisen turvapaikkapäätöksen saa noin 30 – 40 % turvapaikanhakijoista. Suurimmat turvapaikkahakijoiden ryhmät tulevat Etelä-Savoon Irakista, Afganistanista, Syyriasta ja Iranista.  

Valtakunnallisesti uusia kuntapaikkoja tarvitaan noin 10 000 turvapaikanhakijalle. Turvapaikanhakijat pyritään ohjaamaan tasapuolisesti eri puolille Suomea. Ohjeena on, että alueen vastaanottokeskuksista oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat ohjataan oman tai viereisen ELY-alueen kuntiin. Etelä-Savossa kiintiöpakolaisia (125 paikkaa) vastaanottavia kuntia on neljä: Mikkeli, Hirvensalmi, Pertunmaa ja Juva. Uusista kunnista myönteisen pakolaisten vastaanottopäätöksen tehnyt Pieksämäki, 50 paikkaa. Neuvottelut ja päätöksenteko muiden kuntien kanssa on vielä kesken.

Kunnat, vastaanottokeskukset, TE-palvelut ja ELY-keskukset toimivat tiiviisti yhteistyössä, jotta myönteisen päätöksen saaneet hakijat saataisiin mahdollisimman nopeasti pois vastaanottokeskuksista aloittamaan uutta elämää uudessa kotikunnassaan. Valtio tukee kuntien maahanmuuttotyötä laskennallisilla- ja erityiskorvauksilla, kotoutumiskoulutuksilla sekä ohjausresurssilla. Lisäksi Etelä-Savon alueella on käynnistymässä kolme uutta ESR- rahoitteista maahanmuuttoon ja pakolaisten vastaanottoon liittyvä hanketta, joilla tuetaan kototumista.

Lisätietoja:

Johtava asiantuntija Irja Sokka, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 089


Regional information