Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Heinolan Siltakadulla puhdistetaan entisen huoltoaseman maaperä (Hämeen ELY-keskus)             

Hämeen ELY-keskus on antanut päätöksen Heinolassa osoitteessa Siltakatu 17 sijaitsevan entisen Kesoilin huoltoaseman maaperän puhdistamisesta. Pilaantunutta maata on yhteensä noin 800 tonnia noin 250 neliömetrin alueella. Maaperän puhdistamisesta vastaa Neste Markkinointi Oy. Maaperä on tarkoitus puhdistaa tänä kesänä sen jälkeen, kun kiinteistöllä oleva rakennus on purettu.      

Alueen maaperä on pilaantunut öljyllä ja bensiinillä polttoaineen jakelun ja varastoinnin seurauksena. Kiinteistöllä on ollut polttoaineen jakeluasema 1950-luvulta 1990-luvun lopulle asti. Sen jälkeen tontilla on ollut autokorjaamo ja tarvikeliike.

Kiinteistön alue on varattu asemakaavassa asuin- ja liikerakennusten korttelialueeksi. Pilaantunut maaperä puhdistetaan, ettei siitä aiheudu haittaa alueen maankäytölle eikä ympäristölle. Hämeen ELY-keskus edellyttää päätöksessään, että pilaantuneet maat kaivetaan pois ja toimitetaan kaatopaikalle tai pilaantuneiden maiden käsittelylaitokseen. Ympäristöteknisen asiantuntijan tulee valvoa maan puhdistustyön laatua. Pilaantuneet maat on kaivettava, lastattava ja kuljetettava pois niin, ettei työstä aiheudu haittaa ympäristölle. Puhdistuksen lopuksi maaperän puhtaus varmistetaan maaperästä otettavilla näytteillä ja puhdistuksesta laaditaan raportti.

Lisätietoja

Diplomi-insinööri Olli Valo, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 240   

Tiedotus

Riitta Turunen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 173

Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostuspäätökset - Häme         


Regional information