Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Purkupiha Oy:n kierrätyslaitoksen laajennushankkeen YVA-menettely alkaa (Hämeen ELY-keskus)

Purkupiha Oy on toimittanut Hämeen ELY-keskukseen ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisen arviointiohjelman (YVA-ohjelman) Lahden Syväojan teollisuusalueen toiminnan laajentamisesta. YVA-ohjelma on Purkupiha Oy:n suunnitelma siitä, mitä ympäristövaikutuksia aiotaan selvittää ja millä menetelmillä. Hanketta ja arviointiohjelmaa esitellään maanantaina 8.2.2016 klo 18 alkaen Koulutuskeskus Salpauksen tiloissa, katsomorakennuksen 4. kerroksessa, Jokimaankatu 6, 15700 Lahti.

Purkupiha Oy suunnittelee Lahden Syväojan teollisuusalueen toiminnan laajentamisesta. Laajemmassa 2-vaihtoehdossa toiminta-ajat muuttuisivat niin, että kierrätyslaitos toimisi joka päivä, eli myös sunnuntaisin klo 8–16. Lisäksi jätteiden käsittelyalue laajenisi nykyisen alueen länsipuolelle koko korttelin kokoiseksi. VE 2 edellyttäisi myös lisärakentamista, kuten uusia katoksia ja/tai halleja sekä maarakenteita.

Hankkeella on seuraavat vaihtoehdot:

VE 0: Toiminnan laajennussuunnitelmaa ei toteuteta, vaan Jokimaan kierrätyslaitos jatkaa toimintaansa nykyisten ympäristölupien mukaisesti. Vuosittainen vastaanotettavien jätteiden määrä on 35 000 tonnia vuodessa.

VE 1: Vuosittainen vastaanotettavien jätteiden määrä nousee 134 100 tonniin. Nykyisin vastaanotettavien jätteiden lisäksi uusina vastaanotettavina jätteinä ovat romuajoneuvot, akut ja renkaat.

VE 2: Vuosittainen vastaanotettavien jätteiden määrä kasvaa 228 200 tonniin. Nykyisin vastaanotettavien jätteiden lisäksi uusina vastaanotettavina jätteinä ovat romuajoneuvot, akut ja renkaat. Jätteiden käsittelyalue laajenee koko korttelin kokoiseksi ja laitos toimii myös sunnuntaisin.

YVA-ohjelma on nähtävillä Lahden kaupungintalolla ja Hollolan kunnanvirastossa sekä Lahden kaupunginkirjastossa ja Hollolan kunnankirjastossa. Se on nähtävillä myös sähköisesti hankkeen YVA-sivulla ympäristöhallinnon verkkosivulla osoitteessa www.ymparisto.fi/purkupihalahtiYVA. Mielipiteet ja lausunnot pyydetään Hämeen ELY-keskukseen 25.3.2016 mennessä.

Lisätietoja

Erikoissuunnittelija Markku Paananen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 167

Tiedotus

Riitta Turunen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 173

Hankkeen YVA-sivu


Alueellista tietoa