Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Lieksan öljyvahingon torjuntatyöt (Pohjois-Karjala)

Öljyvahingon torjuntatyöt Rantalantie 2:n öljyvahinkopaikalla Lieksassa jatkuvat viikolle 27. Maaperän puhdistustyöt saatetaan loppuun ja vesialuetta puhdistetaan niin kauan, että kevyt polttoöljy on saatu riittävällä tarkkuudella poistettua.

Öljynvahingon torjunnan vastuu siirtyi 30.6. ensitorjuntaa suorittaneelta Pohjois-Karjalan Pelastuslaitokselta jälkitorjuntatoimista vastaavalle Lieksan kaupungille.

Tilanne torstai-iltana 30.6.

Joen lahdelma, jossa vahinko tapahtui, on nyt sulutettu kolmella öljynkeräyspuomilla.

Meritaito Oy on suorittanut maanantai-illasta lähtien kevyen polttoöljyn keräämistä veden pinnalta venekalustossa olevan keräimen avulla puomitusten sisäpuolella ja Lieksanjoen uomassa.

Ympäristötekninen konsultti on tutkinut ja selvittänyt vahinkopaikan maaperän ja maanalaisten rakenteiden tilaa, eikä öljy-yhdisteitä ole löytynyt kevyen polttoöljyn huuhtelemaa rantakaistaletta lukuun ottamatta.

Lieksanjoesta otetuissa vesinäytteissä havaittiin öljy-yhdisteitä vain vahinkopaikan kohdalta otetussa näytteessä, muut olivat puhtaita.

Pielisen Järvipelastajat ry on selvittänyt öljy-yhdisteiden esiintymistä Mönninselän alueella kahteen otteeseen, eikä alueella ole havaittu öljy-yhdisteitä.

Lieksanjoen uomassa, vahinkopaikan alapuolisella osuudella sekä Pielisen Mönninlahdessa tehtiin lentokuvaus tiistaina 28.6. Tällöin havaittiin kapeahkoja öljylauttoja keskellä Lieksanjokea. Mönninlahden alueella ei öljyhavaintoja tehty.

Kevyestä polttoöljystä

Useimmat öljytuotteet ovat vettä kevyempiä, joten ne muodostavat veden pinnalle lautan. Vain pieni osa raskaimmista komponenteista voi vajota hajoamisprosessin aikana pohjalle.  Kevyt polttoöljy ei ole nopeasti biologisesti hajoavaa ja se liukenee vain jonkin verran veteen. Suurin osa sen hajoamisesta tapahtuu haihtumisen kautta.

Lisätietoja

Lieksan kaupunki: vs. ympäristönsuojelutarkastaja Jari Kärkkäinen, puh. 040 1044 795
Pohjois-Karjalan Pelastuslaitos: apulaispalopäällikkö Lari Parkkinen, puh. 050 349 3785
Pohjois-Karjalan ELY-keskus: ympäristöasiantuntija Jari Tiainen, puh. 0295 026 235

Kuvat: Jari Kärkkäinen/Lieksan kaupunki


Alueellista tietoa