Navigointivalikko

Alueellista tietoa

Varsinais-Suomessa työttömyys kääntyi kasvuun (Varsinais-Suomi)

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli maaliskuun lopussa 24 500 työtöntä työnhakijaa. Maaliskuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee, mutta Korona-kriisin myötä se nyt kasvoi 5 000 henkilöllä. Viime vuoden maaliskuusta työttömien määrä kasvoi 28 prosentilla (5 400 henkilöllä). Koko maassa työttömien määrä kasvoi jopa tätä kovempaa tahtia (30%).  Niin Varsinais-Suomessa kuin koko maassakin työttömien määrän kasvu oli pääosin lomautettujen määrän kasvua.

Työttömien osuus työvoimasta oli maaliskuun lopussa Varsinais-Suomessa 10,7 % eli 2,3 %-yksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Näin Varsinais-Suomessa työttömyysaste on pienempi kuin koko maassa (11,8 %).

Työttömien määrä kasvoi vuoden takaisesta kaikkien ELY-keskusten alueilla. Samana aikana työttömyys kasvoi myös Varsinais-Suomen seutukunnissa. Hitaimmin se kasvoi Salon seuduilla. Turunmaa, Vakka-Suomi ja Loimaan seutu kuuluvat koko maan pienimpien työttömyysprosenttien seutukuntien TOP10:iin. Pitkäaikaistyöttömiä on vähemmän kuin vuosi sitten, mutta määrä kuitenkin kasvoi maaliskuun aikana. Kolmessa vuodessa pitkäaikaistyöttömien määrä väheni Varsinais-Suomessa 55 prosentilla eli 5 500 henkilöllä.

Huhtikuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee, mutta koronaviruksen vaikutusten myötä tilanne on tällä kertaa poikkeuksellinen.

 

Tarkempaa tietoa:

www.temtyollisyyskatsaus.fi

-        kaikkien ely-keskusten ja koko maan viimeisin työllisyyskatsaus löytyy tästä samasta paikasta.

-        Palvelusta voi kopioida katsauksen kuviot ja niiden lähteenä olevat taulukot mm. excel-muodossa.

Työllisyyskatsaukset, Varsinais-Suomi

-        työllisyyskatsaukset pdf-muodossa vuodesta 2012 alkaen

 

Lisätietoja:

Juha Pusila, analyytikko, puh. 0295 022 772

TIEDOTTEET (23.9.2020 saakka)

Tiedotteet 2020 (23.9.2020 saakka)