Uutiset

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Uusi julkaisu: Luonnonmukaisen vesirakentamisen malliverkosto – Kaksitasouomat Länsi-Suomessa

Kesällä 2021 kartoitettiin kaksitasouomakohteita Länsi-Suomessa, eli Etelä-Pohjanmaan, Hämeen, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten alueella. Lisäksi kaksitasouomien suunnittelijoita, maanomistajia ja hankkeiden vetäjiä haastateltiin liittyen kokemuksiin kaksitasouomista ja esimerkiksi niiden hyödyistä ja haasteista. Kartoitetuista kohteista valittiin kuusi esimerkkikohdetta malliverkostoon. Kaksitasouomien rakentamisen taustalla on monia erilaisia tavoitteita ja rakennuskohteiden ympäristötekijät vaihtelevat, joten malliverkoston kohteilla pyritään esittelemään mahdollisimman erilaisia ja eri mittaluokan kaksitasouomakohteita.

Kaksitasouomat ovat osa luonnonmukaista vesirakentamista. Ne perustuvat luonnontilaisten uomien toimintaan, joissa esimerkiksi syntyy tulvatasanteita. Tavoitteena on säilyttää tai palauttaa luonnontilaa ja maisema-arvoja. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vesistöyksikön harjoittelija Katri Ollilan laatima kuvaus esimerkkikohteista Länsi-Suomessa on koottu Näkymiä-sarjan julkaisuksi, joka on luettavissa Kansalliskirjaston Doria-palvelussa.