Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Työelämä 2020 -hanke kannustaa työpaikkoja kehittymään menestyjiksi (Pohjois-Savon ELY-keskus)

Suomen työelämästä rakennetaan nyt Euroopan parasta. Valtakunnallinen työ- ja elinkeinoministeriön hallinnoima Työelämä 2020 -hanke haastaa työpaikat kehittämään toimintaansa omista lähtökohdistaan.  
– Pohjois-Savon alueen työpaikoilla olisi kiinnitettävä enenevästi huomiota osaamiseen ja oppimiseen, luottamuksen ja yhteistyön rakentamiseen, terveyden ja työhyvinvoinnin ylläpitämiseen sekä vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen.  Näiden asioiden myötä voimaantuminen uuden luomiseen ja tuottavuuden nostamiseen lisääntyy, toteaa hankejohtaja Margita Klemetti.

 

Klemetti vieraili Kuopiossa kertomassa hankkeen tavoitteista ja alueellisen toiminnan merkityksestä hankkeen tavoitteiden toteuttamisessa. Lisäksi sovittiin Pohjois-Savon alueen hankkeelle tekemästä yhteistyölupauksesta.  
– Työpaikalla tapahtuvan teknologian uudistamisen tai muiden uudistustoimien rinnalla on kehitettävä yhteistyössä henkilöstön kanssa yhteisiä tapoja toimia. Yhteistoiminnalla työelämän laatu ja tuottavuus samanaikaisesti paranevat, kehottaa Klemetti.  – Vaikka kehittämistyö ei tuntuisikaan juuri nyt ajankohtaiselta, pitkällä aikavälillä se on yrityksen etu ja menestyksen perusta.

 

Hankkeen alueellinen yhteistyö pohjautuu alueen työelämätoimijoiden työstämään yhteistyölupaukseen. Siinä toimijat lupautuvat auttamaan omalla osaamisellaan ja palveluillaan alueensa työpaikkoja. Tukeminen lähtee työpaikkojen omista tarpeista ja lähtökohdista. Kaikilla työpaikoilla on mahdollisuus olla mukana toteuttamassa yhteistä tavoitetta.
– Toivomme, että sellaisetkin pienyritykset, jotka eivät ole ennen tätä mahdollisuutta huomanneet, ottaisivat yhteyttä näihin alueensa työelämätoimijoihin ja aloittaisivat kehitystyön, kannustaa Klemetti alueen yrittäjiä.

 

Pohjois-Savon tavoitteena edistää ihmisten hyvinvointia ja yritysten menestystä maakunnassa

Pohjois-Savon alueverkoston toimijat allekirjoittivat yhteistyösopimuksen 18.3.2014 järjestetyn Työelämä 2020-seminaarin yhteydessä.  Pohjois-Savon verkostovastaava Eila Jäppinen kertoo, että Pohjois-Savon alueen yhteistyölupauksen keskeisenä tavoitteena on edistää yhteistyöllä ihmisten hyvinvointia ja yritysten menestystä maakunnassa. Tämän mission toteutumiseksi verkosto on määritellyt itselleen kolme avaintavoitetta.

- Ensimmäisessä tavoitteessa Pohjois-Savon Työelämä 2020 -hankkeen alueverkoston toimijat sitoutuvat edistämään hyvää johtamista ja tukemaan osaavan työvoiman saatavuutta, Jäppinen kertoo.

Toisella tavoitteella tavoitellaan tuottavuuden parantamista ja innovaatioiden edistämistä. Työelämän laatu otetaan huomioon myös tulevan EU-rahoituskauden kehittämishankkeissa. Tämän lisäksi pk-yrityksillä on mahdollisuus hakea hankerahoitusta työelämän laadun kehittämiseen tietyin rahoitusehdoin.

Kolmannessa tavoitteessa toimijat sitoutuvat edistämään työurien pidentämistä ja työhyvinvointia. - Erityisesti panostetaan koulutuksella ja verkostoitumalla hyvinvointialan yritysten palvelu-, liiketoiminta- ja kilpailuosaamisen kehittämiseen. Työllistymistä auttavia toimenpiteitä kohdennetaan erityisesti ammattiin valmistautuneisiin nuoriin, joilta puuttuu työkokemus. Kolmannessa tavoitteessa terveys- ja sosiaalitoimen sekä työnantajien yhteistyötä lisätään, Jäppinen korostaa.

Senioriohjelmilla edistetään työurien jatkumista niiden loppupäässä. Henkilöstösuunnittelun merkitystä korostetaan henkilöstön ikääntyessä. Rakennerahasto-ohjelmia ja muuta kehittämisrahoitusta hyödynnetään tavoitteiden toteuttamisessa.

Pohjois-Savon alueen työelämätoimijoihin eli Työelämä 2020 -alueverkostoon kuuluvat:
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto
Kuopion alueen kauppakamari
Pohjois-Savon liitto
Pohjois-Savon yrittäjäjärjestöt
Työterveyslaitos
Aluehallintoviraston työsuojelu
 

Verkostoon voi tulla mukaan muitakin toimijoita.

 

Lisätietoja:
Pohjois-Savon verkostovastaava, liiketoimintapäällikkö Eila Jäppinen,
Pohjois-Savon ELY-keskus, eila.jappinen(at)ely-keskus.fi, 0295 026 569

 


Alueellista tietoa