Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Tiesuunnitelma kantatielle 88 ja Palokyläntien liittymän alikulkukäytävälle (Pohjois-Pohjanmaa)

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on käynnistänyt tie- ja rakennussuunnitelman laatimisen kantatielle 88 Palokyläntien ja Oravantien liittymäalueelle.

Kantatien 88 Palokyläntien liittymän itäpuolelle suunnitellaan kevyen liikenteen alikulkukäytävä. Lisäksi Palokyläntien liittymisnäkemää parannetaan, järjestellään kevyen liikenteen yhteyksiä sekä uusitaan valaistus- ja pysäkkijärjestelyt.

Suunnitelmat laaditaan yhteistyössä Raahen kaupungin kanssa.

Hankkeen tavoitteena on kevyen liikenteen ja autoliikenteen turvallisuuden parantaminen sekä alueen maankäytön kehittämismahdollisuuksien turvaaminen.

Suunnittelutyö on käynnistetty heinäkuun 2017 alussa. Hankkeesta pidetään kansalaisille tarkoitettu yleisötilaisuus syksyllä 2017.

Tiesuunnitelma valmistuu marraskuussa 2017, jonka jälkeen se lähetetään maantielain mukaiseen käsittelyyn. Tässä käsittelyssä tiesuunnitelmasta pyydetään lausunnot eri viranomaisilta sekä Raahen kaupungilta, jonka alueella suunnittelukohde sijaitsee. Ennen lausunnon antamista kunta asettaa tiesuunnitelman nähtäväksi, jolloin kansalaisilla on mahdollisuus jättää muistutuksia suunnitelmasta.  Lausuntojen ja muistutusten käsittelyn jälkeen Liikennevirasto antaa suunnitelmasta hyväksymispäätöksen.

Tiesuunnitelman valmistuttua hankkeesta laaditaan rakennussuunnitelma, joka valmistuu maaliskuun 2018 loppuun mennessä.

Lisätietoja:
Ari Kuotesaho, hankevastaava, Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus, puh. 0295 038 259
Paula Pihkanen, kuntatekniikan päällikkö, Raahen kaupunki, puh. 040 830 3171
Tomi Harjula, projektipäällikkö, WSP Finland Oy puh. 040 503 2163


Alueellista tietoa