Navigointivalikko

Alueellista tietoa

Lomautus uhkaa noin 20 000 pohjalaista ja 5000 keskipohjalaista (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimiston toiminta-alueella (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa) oli 14.4. lomautusuhan alla yli 25 500 henkilöä. Yhteistoimintalain mukaisia lomautusilmoituksia oli tullut noin 240 työnantajalta, joista yli 70 % on Pohjanmaalta ja vajaat 30 % Keski-Pohjanmaalta.

Pohjanmaan TE-toimiston osuus koko maan yt-neuvotteluiden piirissä olevista henkilöistä oli 6,2 %, mikä on kolmanneksi suurin osuus. Tämä johtuu siitä, että alueellamme on isoja teollisuusyrityksiä ja toisaalta myös isohko julkinen sektori ja juuri näiltä toimialoilta on tullut paljon yt-ilmoituksia. Ylivoimaisesti suurin osuus yt-neuvottelujen piirissä olevista noin 403 000 henkilöstä on Uudenmaan TE-toimiston toiminta-alueella, 54,2 %, ja toiseksi suurin osuus on Pirkanmaalla, 6,3 %.

- Todellinen lomautettavien määrä on kuitenkin varmasti pienempi, sillä kaikki yt-ilmoitukset eivät realisoidu varsinaisiksi lomautuksiksi. Toisaalta luvuissa ei ole mukana läheskään kaikkien alle 20 henkilöä työllistävien yritysten lukuja, sillä yt-lain mukainen ilmoittamismenettely koskee vain yli 20 henkilöä työllistäviä yrityksiä, toteaa Pohjanmaan TE-toimiston johtaja Mika Palosaari.

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedustelee yhteistoimintaneuvottelujen piirissä olevien määrää alueellisilta TE-toimistoilta päivittäin, ja uudet luvut löytyvät iltapäivisin ministeriön nettisivuilta.

Muutosturva-asiantuntijat neuvovat ja opastavat työnantajia

Henkilöstön määrän sopeuttamiseen liittyy monenlaista lainsäädäntöä, ja osaan laeista on tullut määräaikaisia muutoksia koronapandemian takia. TE-toimistojen muutosturva-asiantuntijat opastavat ja neuvovat työnantajia henkilöstön lomauttamiseen ja irtisanomiseen liittyvissä asioissa. Työnantajan kannattaa myös muistaa, että lomautettua henkilöstöä voi kouluttaa hyödyntämällä TäsmäKoulutusta tai MuutosKoulutusta.

- Täsmä- ja MuutosKoulutus ovat työnantajalle varsin edullista, sillä työ- ja elinkeinohallinto maksaa suurimman osan koulutuksen kustannuksista. Kouluttamalla henkilöstöä voidaan jo varautua koronakriisin jälkeiseen aikaa, kannustaa Mika Palosaari.

Lisätietoja:

Mika Palosaari, johtaja, Pohjanmaan TE-toimisto, puh 0295 056 150

Koronaviruksen vaikutukset työllisyystilanteeseen (tem.fi, päivittyvä sivusto)

TIEDOTTEET (23.9.2020 saakka)

Tiedotteet 2020 (23.9.2020 saakka)